torstai 15. syyskuuta 2016

Aurinkoa purkista!

 

Nyt on taas se aika vuodesta, kun saadaan vielä hetkisen nauttia auringonpaisteesta ennen kuin syksy ja pimeät sateiset kelit koittavat. Syksyn tullen auringonvalon vähetessä rupeaa taas miettimään perheen riittävää D-vitamiinin saantia. D-vitamiinihan on tärkeä luuston rakentaja ja vastustuskyvyn ylläpitäjä.

Täytyy tunnustaa, että tunnen aina pienen piston sydämessäni, kun mm. neuvolassa kysytään, että onhan teillä D-vitamiinilisä käytössä. Juu onhan meillä tosiaan, mutta aina välillä se sattuu vaan unohtumaan ja meillä kun ollut käytössä vielä nestemäinen D-vitamiinilisä, joka yleensä säilyy vain n. 2 kk avaamisesta ja aina on käynyt niin, että loppu on mennyt roskikseen, kun yllättäen se pieni pullo on hävinnyt jonnekin kaapin perukoille ja koko vitamiini on unohtunut. Onneksi nyt asia on korjaantunut, kun saatiin Minisunia  testaukseen koko perheelle. Nyt nämä vitamiinipurkit eivät katoa kaapin perukoille ja ei ole pelkoa siitä, että vitamiini menee vanhaksi ennen kuin ehditään käyttämään se.


Suomessa D-vitamiinin päivittäinen suositusannos useinmille ikäryhmille on 10 mikrogrammaa, mikä on monen asiantuntijan mielestä jopa liian vähän, mutta tietysti parempi kuin ei mitään. Meillä on kotona käytössä luomumaito, johon ei saa lisätä D-vitamiinia, niin sieltäkään kautta ei tule yhtään lisää tuota tärkeää vitamiiniä, joten siksi on erityisen tärkeää huolehtia riittävästä vitamiinin saannista ja voih, taas tunsin piston sydämessäni. Muistinkohan eilen antaa ollenkaan vitamiinejä?! :)

Junior Minisun monivitamiineja on kahta makua, tähtimarja sekä superappelsiini. Tähtimarja on lempeän marjanmakuinen purutabletti ja superappelsiini taas raikkaan apelsiininmakuinen, kuten nimestä voi jo päätellä. Junior monivitamiinit sisältävät erityisesti vastustuskyvylle tärkeitä D- ja C-vitamiinia ja sinkkiä. 

Jollei halua syödä monivitamiinivalmistetta, niin Minisunilta löytyy myös pelkät D-vitamiinit. Ne voi myös pureskella tai nielaista. Makuvaihtoehtoja on kolme; appelsiini, mansikka sekä uutuutena villivadelma. Meillä oli testauksessa appelsiini sekä mansikka.

Erityisen kiitoksen voisin antaan näiden purkkien lapsiturvalliselle korkille.   Nämä kun maistuvat sen verran hyviltä, että lasten tekisi mieli mennä hakemaan vähän lisääkin ihan omin avuin, mutta yksi päivässä kuitenkin riittää.
 


Kalaöljyn tärkeyttä ei kannata myöskään unohtaa. Kaksi pienimmäistä ottaa näitä geelipalan muodossa olevia kalaöljyjä ihan innoissaan ja tykkää näiden hedelmäisestä mausta, mutta esikoinen on jotenkin kiemurrellut näiden syömisestä. Meillä on ollut näitä muunkin merkkisenä käytössä ja niissäkin on ollut sama juttu. Yhdessä geelipalassa on 600 mg korkealaatuista kalaöljyä D-vitamiinin lisäksi. Kalaöljyn sisältämä DHA-rasvahappo ylläpitää normaalia aivotoimintaa ja näkökykyä.


Omaakaan hyvinvointiaan ei saa unohtaa, vaan vanhempienkin pitää jaksaa ja oma jaksaminenkin on erityisen koetuksella ruuhkavuosien keskellä. Itselleni tuli nyt testaukseen tämä vahva monivitamiini. Täytyy tunnustaa, että olen tainnut syödä monivitamiinivalmistetta silloin kuin olin viimeksi raskaana, vaikka yhtäläisesti itsekin pitäisi pitää huolta omasta vitamiinien saannista. Tämä vahva monivitamiini valmiste sisältää mm. mustikkauutetta D-vitamiinia, kalsiumia, B12-vitamiinia, foolihappoa ja sinkkiä. Yksi tabletti päivässä riittää.

Näiden puitteissa onkin sitten hyvä jatkaa kohti pimenevää syksyä. 

9 kommenttia:

  1. Vitamiineja menee tässäkin perheessä ja tuntuu, että ainakaan nuo kamalat nuhat eivät kestä niin kauan kuin ennen.
    Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meilläkin onneksi on vitamiinit kohdillaan ja toivottovasti tosiaan nuo syksyn myötä tulevat flunssat tulisivat vähän lievempinä.

      Poista
  2. Ei kyl voi kun tykätä! Mahtava postaus! :)

    VastaaPoista
  3. D-vitamiini on kyllä erittäin tärkeä kaikenikäisille!Pitää muistaa vaan syödä säännöllisesti tabletit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on, että kun vielä aina muistasi ottaakin nuo vitamiinit. Eivät ne paljon tuolla kaapissa auta :) D-vitamiini on kyllä erittäin tärkeä vitamiini kaikenikäisille, joten sitä ei kannata ainakaan unohtaa.

      Poista
  4. D-vitamiini on kyllä erittäin tärkeä kaikenikäisille!Pitää muistaa vaan syödä säännöllisesti tabletit.

    VastaaPoista
  5. Meillä kanssa tuttuja nuo d-vitamiinit! Minisunin pipettimalli todella kätevä, varsinkin reissussa. Upeaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin tuttuja nuo nestämäiset d-vitamiinit. Tuo pipettimalli oli kyllä erittäin kätevä. Meillä on nyt onneksi siirrytty tabletteihin, joten ei enää tarvitse noiden pipettien kanssa sähläillä :)

      Poista