Tänä kesänä ollaan saatu nauttia lähes päivittäin tämän joutsenperheen vierailusta. Ovat jo niin tottuneet meihin, että päästävät jo aika lähellekin ihastelemaan. Onhan näitä ihan kiva saada kylään, mutta voih tuota kakkamäärä, mitä nuo jättävät jälkeensä. Tosin jäävät kyllä aika hyvin kakkoseksi hanhille, jotka ovat myös löytäneet meidän hiekkarannan. Ne ovat kyllä sellaisia kakkimiskoneita. Tuntuu, että mitään muuta ne eivät teekkään ja saa olla joka päivä siivoamassa niiden jätöksiä pois. Pari kesää sitten ostettu muovijoutsenkaan ei enää pelota niitä, kun sen värit ovat vähän jo haalistuneet auringossa ja ei taida auttaa sekään, että kyseinen joutsen on aika usein päätön, kun lapset ovat käsitelleet sitä vähän kaltoin ja ottaneet sitä uimakaverikseen ja välillä sillä jopa ratsastetaan. Mutta tosiaan ekan kesän se toimi hyvin ja hanhia ei näkynyt joutsenen hankkimisen jälkeen, mutta nyt ne viis veisaavat siitä. Jos teillä on jotain hyvää vinkkiä, että miten nuo hanhet saa pidettyä poissa, niin kiitollisena otan kyllä kaikki neuvot vastaan.
Oi mitä kaunokaisia näistä "rumista ankanpoikasista" sitten kasvaakaan.
Nyyh se olisi sitten vipa lomapäivä huomenna ja maanantaina työt taas kutsuvat. Saavat nyt sitten joutsenet ja hanhet ihan rauhassa telmiä tuolla mökin rannalla loppukesän, kun me ei taideta enää paljon ehtiä sinne asti ja itse en enää syksyllä tykkää mökkeillä, kun iltaisin rupeaa olemaan jo niin pimeää ja silloinhan tietysti rupeaa aina tuo mielikuvitus laukkaamaan, joten ensi kesän valoisia öitä odotellessa. Miten nämä kesät menevät aina niin nopeasti?
Kauniita lintuja, mutta.... onhan ne kyllä harmilaisia!!
VastaaPoistaKokeile laittaa niitä muovisia käärmeitä tai paksusta käydessä noin. metrin mittaisia paloja rannalle!! Niistä linnut ei tykkää ☺ Ja väriltään sellaisia, että erottuvat hyvin rantakalliosta ja laiturista!!
Kiitos kovasti vinkistä! Täytyykin ensi kesänä ehdottomasti kokeilla tuota vinkkiä.
PoistaUpeita kuvia <3 Tsemppiä arkeen paluussa.
VastaaPoistaKiitos Outi <3 Onneksi ensimmäinen työviikko nyt onnistuneesti takana. Pikkuhiljaa taas palautuu tähän työrytmiin :)
PoistaOnpas onpas todella kauniita kuvia <3!
VastaaPoistaKiitos <3
Poista