Vihdoinkin ennätin näiden meidän Madridin reissun kuvien pariin. Oltiin heinäkuun puolessa välissä koko poppoo viikon verran täällä Espanjan pääkaupungissa ja tykästyttiin paikkaan. Niin paljon nähtävää, että viikko meni ihan siivillä. Ehdottomasti Espaan kyllä lähiaikoina uudestaan. Ainoa miinus koko reissussa oli, että paikallisilla on kyllä aivan onneton englanninkielen taito. Luulisi, että asiakaspalveluammatissa olevat opettelisivat englanniksi edes numerot, jotta pystyisi vastaamaan hintatiedusteluun. Seuraavaa reissua varten sitten tietääkin, että täytyy itse opetella ainakin numerot espanjaksi, että saa edes tuon shoppailun luonistumaan. Harmi, että kyseissä maassa on tv-ohjelmat edelleenkin kaikki dupattuja, jotta sieltäkään käsin ei tule tuota englanninkielen kielikylpyä. No mutta hengissä selvittiin, vaikka kommunikaatio olikin paikallisten kanssa aika heikohkoa ja asiat saatiin edes jotenkuten sujumaan tarvittavissa paikoissa. Onneksi myös elekieli on keksitty, jolla pärjää myös aika pitkälle tarvittaessa.
Espanjassa on suhteellisen halpaa meidän hintatasoon verrattuna ja Madrid on myös aikamoinen ostosparatiisi. Omaa shoppailutahtia mukana olleet lapset tietysti vähän hillitsivät, mutta sain pyöriä kyllä ihan tarpeeksi kaupoissakin. Reissussa tuli myös käveltyä aikamoisesti, vaikka metroverkostokin on kattava, mutta jotenkin sitä ei vaan halunnut mennä maan alle, kun voi myös kävellen nauttia kauniista taloista. Taksit ovat myös halpoja ja niitä tulikin sitten käytettyä jonkin verran, jos piti jotain pidempää matkaa mennä.
Ajattelin esitellä tämän meidän Madridin reissun matkavinkkinäkökulmasta, kun ainakin itse huomasin, että ihan hirveästi ei ollut ainakaan yhdessä osoitteessa ihan käytännön matkavinkkejä Madridin osalta tai sitten ne olivat niin hyvin piilossa, että en vaan löytänyt niitä. Ennen matkalle lähtöä en ehtinyt kovinkaan paljon tutustua Madridin tarjontaan, mutta onneksi oli padi mukana, niin voi iltaisin surffata hieman seuraavan päivän ohjelmaa.
Aloitan tämän reissupostauksen Madridin kuuluisimmalla nähtävyydellä eli kuninkaanlinnalla ja espanjalaisittain Palacio Real, joka on yksi läntisen Euroopan suurimmista palatseista käsittäen jopa 2.000 huonetta. Tämä on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Tämä on kuninkaan virallinen virka-asunto, vaikka harvoin kuningasta tuolla nähdään, kun hän on valinnut asunnokseen Madridin laitamilla olevan pienemmän palatsin. Palacio Real toimiikin nykyään lähinnä vain valtiollisten juhlatilaisuuksien pitopaikkana. Palatsi tuohoutui täysin vuonna 1734 tapahtuneessa tulipalossa, mutta samalle paikalle rakennettiin uusi palatsi 1700-luvulla. Osa palatista on auki yleisölle, jonka voi kiertää omatoimisesti ja ihasteltavaa riittääkin. Näytillä on mm. maailman suurin Stradivarius soitinkokoelma upeista huoneista puhumattakaan. Valitettavasti tuolla sisällä huoneissa oli kuvauskielto, joten ainoa kuvat siitä ovat nämä ulkokuvat sekä näyttävä tuloaula.
Ennen kuin päästiin palatsiin sisälle, niin edustalla piti tietysti kuvauttaa itsensä katutaiteilijoiden kanssa. Alakuvassa meikäläisestä tuli kuuma flamenconainen ja pikkumiehestä tulinen härkätaistelija.
Kannattaa muistaa poiketa samalla palatsin alueella sijaitsevassa asemuseossa.
Palatsikierroksen jälkeen oli mukava poiketa linnan edustan puutarhassa 37 asteen kuumuudesta huolimatta. Onneksi sentään aina varjopaikkoja löytyy.
Palatsin tutustumisen jälkeen kannattaa kävellä lähellä sijaitsevaan puistoon ja ihailla samalla Madridin kauniita rakennuksia. Parque del Oesten puistossa on on muinaisegyptiläinen temppeli Templo de Debod. Egypti lahjoitti kyseisen temppelin Espanjalle kiitokseksi vuonna 1968 ja se koottiin Madridiin uudestaan pala palalta.
Tästä puistosta jatkoimme matkaa vähän eteenpäin Telefericolle ja matkasimme köysiradalla Madridin yllä. Ihan tämä ei vetänyt vertoja Singaporen köysiradalle, jossa oltiin helmikuussa, mutta olihan tämäkin ihan kiva kokemus.
Madridin kuulusin puisto taitaa olla Parque del Buen Retiro, jossa sijaitsee mm. tämä Palacio de Christal, joka on kopio Lontoon Crystal Palacesta. Palatsi valmistui vuonna 1887. Puistoon kannattaa varata hyvin aikaa, koska se on tosi iso ja puistossa on myös soutuveneen vuokrausmahdollisuus, jota mekin tietysti kokeilimme.
Palacio Cristalin edessä olevassa lampi on täynnä kilpikonnia, joista osa paistatteli päivää auringon lämmöstä nauttien.
Palacio Cristalin sisällä ei ole hirveästi nähtävää, vain muutama nykytaiteen luomus, joista yksi oli tämä aika kovaa vauhtia pohjaan menevä laivaluomus.
Puiston keskellä sijaitsee suuri tekojärvi, jossa voi vuokrata oman soutuveneen. 45 minuutin soutelu kustansi muistaakseni 8 euroa, joten ei ollenkaan pahan hintaista huvia. Järven rannalla on upea Alfonso XII:n muistomerkki, johon kuuluu puoliympyrän muotoinen pylväsrivi ja korkealla jalustalla oleva veistos hevosen selässä istuvasta Alfonsosta.
Espanjassa kun ollaan, niin tietysti toiminnassa olevia härkätaisteluareenoita löytyy edelleen. Madridin kuuluisin areena taitaa olla tämä Plaza de Toros monumental de Las Ventas, joka vihittiin käyttöön 1931. Itseäni ei nuo härkätaistelut kovinkaan paljon innosta ja ovat mielestäni vain eläinten kiduttamista, joten ei edes harkittu tuonne menoa.
Jos satut rakastamaan kirpputorien koluamista ja kaikenlaisia markkinoita, kuten meikäläinen, niin kannattaa suunnistaa sunnuntaina Madridin el Rastro markkinoille. Tuolla kannattaa varautua aikamoiseen ihmispaljouteen ja samalla myös taskuvarkaisiin. Myynnissä on paljon uutta tavaraa ja antiikkisälää. Markkinakatuja on ristiin rastiin ja ei jaksettu käydä edes kaikkia läpi, kun niitä meni niin monta eri suuntiin ja ei sitten enää oikein muistettu, että mistä oltiin jo menty, mutta oli kyllä ihan käymisen arvoinen kokemus helteestä huolimatta. Alueella on myös paljon Tapas ravintoloita.
Täältä el Rastron kirpputorialueesta tuli napattua vain muutama kännykkäkuva.
Kulinaristeille Madridissa on myös paljon kokeiltavaa. Tapaksia tuli nautittua lähes päivittäin ja Churroja eli munkkipötkylöitä suklaakastikkeellakin tuli syötyä monena päivänä.
Meillä oli oikein onnistunut viikko Madridissa ja voin kyllä suositella kohdetta koko sydämestäni. Niin paljon nähtävää ja koettavaa.
Madridin postaukset jatkuvat vielä parin postauksen verran ja tulossa omat postauksensa upeasta Segoviasta ja Toledosta, jotka sijaitsevat noin tunnin matkan päästä Madridista.
Ihana postaus. En ole tuolla käynytkään, olisi ihana mennä. Ritarinäyttely näytti oikein hienolta. Hämeenlinnan näyttely oli kiva, mutta siellä ei ollut mitään tekstiilejä. Iloisia elokuun päiviä!
VastaaPoista