Terveisiä Madridista! Kotiuduttiin eilen iltasella reissusta ja nyt odottaakin sitten mukava pyykkivuori tuolla kodinhoitohuoneen lattialla ennen kuin pääsee lähtemään mökille. Onneksi on vielä kesälomaa jäljellä eikä tarvitse vielä hötkyillä töiden pariin.
Nyt voisi jatkaa myös näiden Seinäjoen asuntomessujen pariin, jossa tuli pistäydyttyä pr-päivässä ennen messujen avautumista. Valitettavasti tuli tuo Espanjan reissu tähän väliin, enkä ehtinyt laittamaan kaikkia asuntomessujen kuvia tänne blogiin saakka, mutta nyt onkin sitten hyvä taas jatkaa katselmusta asuntomessujen tiimoilta. Nyt ovat vuorossa messujen lastenhuoneet. Aikaisemmat postaukset näet (yleispostaus) näet täältä ja Lennolin tekstiileistä täältä.
Valitettavasti ihan kaikkia lastenhuoneita tässä postauksessa ei ole, kun osa taloista jäi kokonaan näkemättä, kun päivä loppui kesken, vaikka aloitimmekin kierroksen heti klo 9. Oli vaan niin paljon nähtävää.
Postauksen aloitan omasta suosikistani, joka on varmaan monen muunkin mieleen. Tämän lastenhuoneen on sisustanut paikallinen yrittäjä Emmas & Mamas, jonka liikkeessä myös pyörähdimme pikaisesti messujen jälkeen. Ne kuvat löytyvät postauksen lopusta. Heiltä löytyy myös messuhallista oma myymälä, josta myöskin postauksen lopussa muutama kuva.
Tässä lastenhuoneessa oli vaan kaikki niin kohdillaan ja värimaailma oli tosi kaunis. Emma kertoikin, että kaikki lähti asukkaan valitsemasta tapetista, jonka pohjalta huoneen sisustusta lähdettiin rakentamaan. Huoneen katseenvangitsijana on kauniin tapetin lisäksi kirppikseltä löytynyt lipasto, joka on tuunattu hienosti huoneen savyyn sopivaksi. Tämä lastenhuone löytyy Riihi-kohteesta.
Emmas & Mamasin tuotteita löytyy myös monesta muustakin lastenhuoneesta, joista alla muutama kuva. Lisäksi he ovat sisustaneet yhden leikkimökin, mutta sen esittelen ihan omassa asuntomessujen leikkimökit postauksessa, koska ne ansaitsevat ihan oman postauksensa.
Oikea Frozen fanin huone. Onneksi meidän pikkuneiti ei ollut näkemässä tätä! Koskakohan tuo meidän Frozen kuume mahtaa oikein laantua?
Tässä tuleekin sitten teille aikamoinen kuvapläjäys ja en sen enempää selittele niistä, että mistä talosta kukin lastenhuone on, kun ei ole enää mitään muistikuvaa. Sen verran monta taloa tuli kierrettyä ja jokaisesta tuli otettua kymmeniä kuvia, joten kohteet menevät jo sekaisin, joten parempi olla selittelemättä hatarien muistikuvien perusteella.
Emmas & Mamasin messuhallin tunnelmaa.
Piipahdimme messupäivän päätteeksi myös pikaisesti Emmas & Mamasin Seinäjoen kivijalkamyymälässä. Oi miten paljon kaikkea kivaa siellä olikaan. Harmi, että aikataulumme oli sen verran tiukka, että piti tehdä vain pikainen pyörähdys. Liike sijaitsee osoitteessa Teollisuustie 10 lähellä Seinäjoen keskustaa. Liikeellä on myös oma nettikauppansa, jollei nyt juuri tuonne Seinäjoelle satu juuri olemaan asiaa.
Asuntomessuista on tulossa vielä monta postausta, joten muistakaahan tulla kurkkimaan ja käykää ihmeessä messuilla, jollette ole jo ehtineet piipahtamaan. Ovat kyllä vierailun arvoiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti