maanantai 4. heinäkuuta 2016

Myllärin helpot mokkapalat ja lukijakilpailu



Pääsin mukaan Indiedaysin, Blogiringin ja Helsingin Myllyn kamppanjaan, jossa testataan Myllärin kinuski- ja mokkapala aineksia. Itselläni oli testattava Myllärin mokkapala-ainekset. Leivonta onkin erityisen mukavaa puuhaa ja myös kesäaikana mökillä tuleekin usein leivottua. Mökillä leivonta on kuitenkin hieman haasteellisempaa kuin kaupunkikodissa ja mielläni testaankin tällaisia leivontaa helpottavia juttuja. Myllärin mokkapala-ainekset sisältävät valmiin jauhoseoksen, johon lisätään vain 100 g voita tai ruokaöljyä, 2 munaa ja 1 dl vettä. Kuorruteaines on myös valmiina paketissa. Tätä helpommaksi ei leivonta voi oikein enää mennä. 





Pikkuneiti oli innokkaana leipurina mukana näiden teossa ja nämä ovatkin niin helppotekoisia, että lapsetkin pystyvät tekemään. Vähän tarvitaan vain apua rasvan sulattamisessa ellei halua käyttää öljyä. 


Yhdestä paketista Myllärin mokkapala-aineksia tulee piirakkavuoallinen mokkapaloja eli n. 12 kpl. Mikäli haluaa koko uuninpellillisen, niin tarvitaan kaksi pakettia. Olin kyllä ensin vähän huolestunut taikinaa kaataessani tähän piirakkavuokaan, että tuleekos siitä liian ohut, kun näytti niin vähältä tuo taikinamäärä, mutta uunissa tuo kohosi kuitenkin tosi kuohkeaksi ja paksuksi.


Itselläni oli ennen tätä kokeilua vähän ennakkoluuloja tällaisia valmispaketteja kohtaan, koska yleensä niiden maku ei ole kovinkaan hyvä verrattuna itse alusta alkaen tehtyyn. Näiden valmisaineksien joukkoon lisätään kuitenkin tuoreet munat ja rasva, joka tietysti tuo aitoa lisämakua. Lopputulos oli kyllä todella positiivinen yllätys. Näiden mokkapalojen maku oli todella hyvä ja voisi jopa todeta, että melkeinpä yksi parhaimmista mokkapaloista mitä olen koskaan syönyt. Nämä olivat todella kuohkeita ja kuorrutteenkin maku oli juuri sopiva. Yleensä itselläni mokkapalojen teossa haasteellisin osuus on tuo kuorrutteen lisääminen, jota en sitten millään tunnu saavan tasaiseksi. Tässä valmispaketissa on kuorrute valmiina pussissa, joka lämmitetään lämpimässä vedessä hetkisen ja sen jälkeen sen voi pursottaa päälle ja tasoittaa veitsellä. Pinnasta tulikin tosi tasainen muutamalla vedolla.

Mokkapalavuoan koristelin kaupasta ostetuilla valmiilla leivontakukilla ja hain mökin pihasta niiden kaveriksi apilanlehtiä. Piti tosin ensin googlata, että onhan ne tosiaan syötäviä ja olivathan ne. Mokkapalat saivat myös kivan lisän tuoreista mansikoista ja kermavaahdosta, kun mökin jääkaapissa oli sopivasti pursotettava kermavaahto purkki. Mokkapalat eivät kuitenkaan välttämättä kaipaa mitään lisukkeita. Meillä nyt vaan sattui olemaan näitä juuri mökillä ja toivat mukavan lisän. 




Näitä Myllärin mokkapala-aineksia voin kyllä todellakin suositella lämpimästi. Ovat myös hyvä lisä mökille yllätysvieraita varten tai kun rupeaa omaa makeanhammasta kolottamaan, niin saa nopeasti loihdittua hyvää. Seuraavaksi aion testata Myllärin kinuskipala-ainekset, jotka löytyvät kanssa jo mökin kaapista.

Täältä Helsingin Myllyn kampanjasivustolta löytyvät koosteet bloggaajien leivontavinkeistä.

EDIT 11.7:
Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan Helsingin Myllyn tuotepakkaus. 

*blogiyhteistyö*

12 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä älyttömän ihanalta nuo mokkapalat. Kiva kun sulla on tuollainen apukokkikin siellä.
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Olisi kyllä kiva testata noita! - Riitta P-

    VastaaPoista
  3. Varmasti helppoa ja maistuvaa. Mukana arvonnassa

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Voi nam ! Olisi ihana helpottaa arkileipomista :) tiiakemppi(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Onpas hyvän näköisiä herkkuja. Noita olisi kiva kokeilla,siis mukana arvonnassa. :)
    -Marik

    VastaaPoista
  6. Nam! Herkullisen näköisiä!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mitä herkkua :) Mukaan arvontaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Näyttääpä herkulta!
    Mukaan arvontaan.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Näyttääpä hyvältä! :) Pitää testata. Mukaan arvontaa :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Henriikka Tampeeelta

    VastaaPoista
  11. Ihanan näköisiä!

    t. Tiina miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olipa kivan näköisiä! Mukaan arvontaan!

    VastaaPoista