sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannuksena

Sinne se juhannus sitten taas kerran vierähti. Me saatiin onneksi nauttia keskikesän juhlasta ilman vesisateita ja juhannuspäivänä oli jopa hellettä tästä päivästä puhumattakaan. Taisi olla viime jussina vähän erilaiset lukemat, kun ei tainnut silloin mennä yli 10 asteen millään. Onneksi tänä juhannuksena saatiin nauttia ihanasta Suomen suvesta. Meillä on perinteisesti juhannusta vietetty omalla mökillä ja ei ollut tämäkään juhannus poikkeus. Lapset viihtyvät vielä hyvin, kun touhua piisaa.


Juhannusaaton iltana meri oli aivan tyyni. Tässä olikin kiva katsella merta ja vastarannalla näkyviä kokkoja.




Pikkuneiti löysi aika mukavan löhöilypaikan rantsusta kokon katseluun. Juhannussaunan jälkeen oli puettu jo yökkärihousut päälle, mutta ei ne menoa haitanneet. Kokon ollessa hiilloksella, lapset äkkäsivät, että heillähän on leikkimökissä iso pussi vaahtokarkkeja jemmassa ja pitihän niiden grillausta sitten kokeilla. Aikamoiseksi liisteriksi ne sulivatkin, kun eivät olleet mitään grillattavia versioita.



 Juhannuspäivänä nauttiin rantsussa ihanan lämpimästä auringonlaskusta. Taustalla pikkumiehen itselleen tekemä "ponttoonilaituri", joka väsättiin ukin avustuksella. Siihen laitetaan nyt kumivene parkkiin ja siinä on jopa ihanan pienet uimaraput.


Jussina syötiin tietysti uusia perunoita ja itse savustettua lohta, jonka savustin sähkösavustimella. Kesälomakausi on kyllä niin ihana aukaista hyvällä ruoalla. Savustetun kalan seuraksi tein ruohosipulikermaviili -kastikkeen, vaikka nuo uudet perunat ovat kyllä parhaimmillaan voilla höystettynä.

Jälkkäriksi loihdin minttusuklaa -juustokakun, josta tulossa ihan oma postauksensa ohjeen kera. Oli kyllä erittäin yksinkertainen ja helppo ohje, jonka parissa ei tarvinnut kauan nyhvätä.


Oikein ihanaa loman alkua kaikille, ketkä jäävät nyt juhannuksesta lomille ja sori vähän huonolaatuiset kännykäkuvat postauksen joukossa!


4 kommenttia:

  1. Ihanan rennolta näyttää teidän juhannus olleen:) Mukavaa lomaa, sitten kun se alkaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 rennosti tosiaan meni! Kiitos myös lomatoivotuksista. Lomalla ollaan jo. Jee!

      Poista
  2. Teillä on niin huikean upeat maisemat! Upeaa, oikein mukavan kuuloinen juhannus. Oli kyllä kiva, kun säät hellivät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia <3 Onneksi on tosiaan tämä mökki missä viettää juhannusta ja kesälomaa, kun lapsuudesta asti on tottunut täällä olemaan ja paikasta on tietysti tullut rakas sen myötä. Ihanaista kesäkuun viimeistä päivää!

      Poista