perjantai 5. helmikuuta 2016

Testituotteita Willkemiltä

Sain Willkemiltä pari kosmetiikkatuotetta testaukseen ja tässäkin teillekin vähän lisäinfoa tuotteista. Willkem on kosmetiikan sekä hius-,  lahjat-, sekä uimatarvikkeiden tukkuliike.


Konjac-sieni on luonnollinen kasvin juuresta valmistettu kasvojen pesusieni. Sienen pehmeä ja ihoystävällinen rakenne puhdistaa ihon hellävaraisesti. Sieni syväpuhdistaa ja kuorii kevyesti ihon pinnalta kuolleet ihosolut jättäen ravitsevan ja ihoa suojaavan kalvon ihon pinnalle. Itse puhdistan joka ilta tällä meikit siten, että levitän ensin meikinpuhdistusaineen ja pesen sen tuolla sienellä pois. Näin saa puhdistettua kaikki meikin jäämätkin iholta.


Blender Sponge on puolestaan tarkoitettu meikin levitykseen. Sieni kostutetaan ensin vedellä ja kuivataan hyvin. Meikkivoidetta sipaistaan kasvoille ja levitetään iholle sienen avulla.


Sain testaukseen myös Aroma Intense kestovärin, jonka aktiiviset aineosat auttavat väripigmenttejä tunkeutumaan syvemmälle hiuksen sisään. Suojakalvo lukitsee värin hiuksen sisään ja pidentää värjäysvälejä. Aroma Intense on rikastetu manteliöljyllä, joka ravitsee hiusten latvoja värjäyksen aikana. Hitsit kun en huomannut ottaa kuvaa ennen värjäystä ja värjäyksen jälkeen lopputuloksesta. Mielestäni aine toimi oikeinkin hyvin ja vaalensi tätä maantienväristä pehkoa taas kerran.


*blogiyhteistyö*

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nyt täytyy tunnustaa, että en ole sitä montaa kertaa vielä käyttänyt. Aamuisin on mukamas aina niin kiire, että kiireesti vaan sipaisee meikit kasvoilleen, mutta kyllä kieltämättä tuolla sienellä saa hieman tasaisemman lopputuloksen, jos vaan viitsisi sitä käyttää :)

      Poista
  2. Ihanan näköinen tuo vaaleanpunainen sieni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :) Meidän kohta 2-v on myös mieltynyt siihen, kun pitää käydä aina se kylppärin tasolta pihistämässä ;)

      Poista