sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Nutella laskiaispullat

 

Meillä leivottiin viikonloppuna laskiaispullia. Eihän sitä voi laskiaista viettää ilman laskiaispullia. Näin saa valita myös oman täytteen mielensä mukaiseksi ja kokeilin myös Nutellalla täytettyjä laskiaispullia, jotka tuntuvat olevan aika pop nykyään. Täytyy melkein todeta, että nuo Ruotsista rantautuneet Nutella laskiaispullat veivät kyllä voiton kaikista versioista. Aikaisemmin oma suosikkini oli vadelmahillolla täytetty laskiaispulla, mutta tästä lähtien meillä kyllä tehdään myös Nutella laskiaispullia.


Nutella laskiaispulla ohje

2 1/2 dl kevytmaitoa
25 g hiivaa
1 muna
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1 1/2 tl kardemummaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
75 g voita

Voiteluun muna
Päälle raesokeria

Täyte:
Nutellaa tai vadelmahilloa
Kermavaahtoa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita. Lisää muna, sokeri, mausteet ja jauhot vähitellen. Sekoita taikinaa kunnes irtoaa kulhon reunoista. Lisää joukkoon huoneenlämpöinen voi. Laita liinan alle kohoamaan.

Vaivaa taikina jauhoitetulla alustalla ja pyörittele siitä n. 16 pullaa. Laita ne leivinpaperin päällä kohoamaan liinan alle. Voitele pullat ja ripottele päälle raesokeri. Paista 200 asteessa n. 12-15 min kunnes ovat saaneet kauniin värin. 

Kun pullat ovat jäähtyneet halkaise ne ja lisää väliin rutkasti Nutellaa tai vadelmahilloa. Lisää väliin myös vatkattu kerma ja kansi kiinni ja eikun nauttimaan! Jotkut Nutella laskiaispullaohjeet ovat olleet myös sellaisia, että itse vatkakun kerman joukkoon on lisätty tuota Nutellaa, mutta itse tein tällaisen version, että laitoin ne erikseen. Myös moni puhuu mantelimassan puolesta, mutta se ei kuulu omaan lempimakujeni joukkoon, joten siksi se on jäänyt vähän syrjään tässä ohjeessani. 



Näiden pullien osalta on turha laskea kaloreita, koska niitä on ja rutkasti! Mutta pitäähän elämässä välillä herkutella! Niin ja noissa kuvissa olevat laskiaispullat ovat vadelmahillotäytteellä, kun tein kahta eri versiota, joten älkää ihmetelkö kun sitä Nutellaa ei näy niissä. Ei sitten tullut otettua yhtään kuvaa siitä versiosta, kun nauttiin ne heti ja jäi nämä vadelmaversiot sitten kuvaukseen saakka.

Hyvää laskiaista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti