torstai 28. tammikuuta 2016

Siemennäkkäri


Meidänkin perheessä tehdiin vihdoin tätä siemennäkkäriä, joka tuntuu olevan aika pop nykyään. Monta eri versiota onkin pyörinyt maailmalla ja tässä yksi versio lisää. Ostin siemennäkkäriä Lohjan menneen ajan joulumarkkinoilta ja samalla sai teko-ohjeen mukaan, joten olihan sitä itsekin kokeiltava, kun oli kerran hyväksi todettu. Hyväähän tästä myös tuli, vaikka lapsukaiset eivät oikein innostuneet edes maistamaan tätä ilman uhkailua, kiristystä ja lahjontaa. Pienen palan sentään sain maistamaan karkkipalkkiota vastaan, kun ei tuo uhkailu ja kiristyskään oikein toiminut. Ilmeisesti liian linnunruoan näköistä. Piti myös miehelle sanoa kauppalistaa laatiessani, että tuo sitten ihan ihmisille tarkoitettuja auringonkukan siemeniä eikä linnuille tarkoitettuja. 

Tätä näkkäriä täytyy kyllä ehdottomasti tehdä toistekin, kun meille aikuisille ainakin tämä maistui. Siemennäkkäri on myös terveellistä eikä ole lisäaineita. Mietin, että jos ensi kerralla kokeilisi ilman tuota leivinjauhetta, kun itse tykkään mahdollisimman ohuesta näkkäristä ja tuo ehkä vähän kuitenkin kohotti tuota, joten eikun testaukseen uusi versio.

Siemennäkkärin ohje

1 1/2 dl ruishiutaleita
1 dl seesamin siemeniä
1 dl auringonkukan siemeniä
1/2 dl pellavan siemeniä
2 dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
4 dl vettä
1/2 dl öljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä tasaiseksi uuninpellin päälle, jossa leivinpaperia. Paista 175 asteessa n. tunti.



Olettekos te jo tehneet siemennäkkäriä? Jos, niin mielelläni kuulisin teidänkin lempireseptin, niin pääsisi testailemaan eri versioita.

2 kommenttia:

  1. Siemennäkkäri on herkkua!
    Käytän sitä valmista seosta, mikä löytyy kaupoista - superhelppoa ja on gluteeniton :)

    Tykkään ihan hirmuisesti dipata tätä hummukseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin se valmispakkaus. Olin ihan unohtanut kokonaan sen, kun ostin itsellenikin sellaisen, mutta en ole muistanut koko pussia enää. Täytyykin seuraavaksi kokeilla sitä. Tuohon siemennäkkäriin jää kyllä koukkuun :)

      Poista