keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kaikkien aikojen Joulu -lehti 2015

Hip hei! Kohta tuo joulu taas kolkuttelee ovelle ja jouluhössötykset alkavat. Jotenkin tuntuu siltä, että vuosi vuodelta joulun fiilistelyt alkavat vain aikaisemmin ja aikaisemmin vai olenkos se vain minä, joka aloittaa sen hössöttämisen todella aikaisin. Hih, kesällä mökin metsässä tarpoessa jo tutkiskelin, että missäköhän olisi hyvä pieni joulukuusi, jonka voisi nyhtää mukaan kukkapurkkiin kasvamaan tuohon ulkosalle odottelemaan joulun tuloa. Oi vitsit miten ihanaa, että kohta saa ruveta fiilistelemään joulun tunnelmia.

Kerrankin olen ajoissa tässä joulun hössöttämisessä. Nimittäin Kaikkien aikojen Joulu -lehtien kahden lehden tarjoushinta pyörähti käyntiin. Tarjous on voimassa syyskuun loppuun saakka, joten jos olet noita lehtiä aikeissa ostaa, niin kannattaa nyt tarttua tilaisuuteen. 

Kaikkien aikojen Joulu -lehti keskittyy kodin joulutunnelman luomiseen, koristamiseen, kekseliäisiin lahjoihin ja hellyttäviin joulutarinoihin. Lehti ilmestyy 21.10.2015. Kaikkien aikojen Jouluherkut -lehti tarjoilee puolestaan nimensä mukaisesti koko joulun juhlakauden parhaat reseptit, niin makeat kuin suolaiset. Lehti ilmestyy 11.11.2015. 



Lehden tilaussivustolle pääset tästä klik. 



Vitsit, kun en millään malttaisi odottaa lehtien ilmestymistä.


*Postaus sisältää mainoslinkin*

6 kommenttia:

  1. Voi apua, juuri mietin tässä kotona sairastaen että mitäköhän joululahjaa sitä alkaisi neulomaan/virkkaamaan, kun pelkkä makaaminen alkaa käydä jo hermoille ;) ja tämä lehtimainos oli ihan paras, kipaisenpas samantien tilaamaan, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva että tuli piristämään päivää. Pikaista paranemista sinne! Nyt vain kuumeisesti odottamaan ihania jouluisia lehtiä :)

      Poista
  2. Kiitos ihanasta vinkistä, lehdet on nyt tilattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kuinka kiva kuulla, että tykkäsit vinkistä :) Nyt meitä onkin sitten jo aika monta, jotka odottavat kuumeisesti lehtiään ja sitä joulua :)

      Poista
  3. Apua. Aivan liian aikaisin hössötät. Kauppiaat tietysti kiittävät, jos ihmiset alkavat jo nyt hössöttää joulua ja siihen liittyvää materiaa. Mutta muuten on aivan liian aikaista.. jösses sentään.. johan se tunnelma ehtii lopahtaa jos joulua valmistelee neljä kuukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, anteeksi mutta en mie voi tälle hössötykselleni mitääm :) Joka vuosihan tässä on käynyt niin, että hössötän tosi aikaisin joulusta ja kaivan joulukoristeet varmaan jo marraskuussa esille ja sitten jouluna olen jo ihan kyllästynyt niihin. Tämä vuosi ei varmaankaan tee poikkeusta tuohon. Joulun tulon hehkuttaminen on vaan niin kivaa ja varattiin jo kesällä marraskuulle Köpiksen reissukin Tivolin joulumarkkinoille ystävättäreri kanssa :)

      Poista