Tänään se sitten alkoi! Koko kesän odotettu ensimmäinen koulupäivä. Taisi olla tämä mamma enemmän huolissaan kuin tuo itse pieni koululainen. Lähinnä huolenaiheena oli, että löytyykö niitä kavereita, kun yhtään tuttua eskarilaista ei tullut tähän kouluun, vaan kaikki lapset ovat uusia. Iloisin mielin aamulla lähdettiin kuitenkin kohti koulua, vaikka taisi kyllä hänelläkin olla perhosia vatsassa. Onneksi koulun pihalla oli sen verran härdelliä, että en ehtinyt mitään itkeä tirauttaa toisin kuin eskarin loputtua. Hih, eskarin kevätjuhlissa olikin pakko vetäistä aurinkolasit silmille, vaikka taivaalta sateli vettä, kun tuli niin haikea olo ja tippa linssiin. Miten tuosta pienestä kääröstä tuli näin äkkiä näin iso? Juurihan sieltä synnäriltä tultiin kotiin käärön kanssa ja nyt ollaan jo koululaisia. Pikkuneidistäkin on tullut jo iso tyttö, kun hän eskaritaival alkoi myöskin tänään.
Nyt onkin tätä koululaisarkea sitten aika monta vuotta eteenpäin ja lomien sumplimista niiden mukaan. Vaavinkin tarhataival alkaa n. kuukauden kuluttua ja työtkin kutsuvat itseäni, joten aikamoista härdelliä tämä arjen pyörittäminen tuleekin sitten olemaan. Tuntuu, ettei näin hoitovapaalla ollessanikaan ehdi tekemään mitään ja mites sitten kun olen töissä. Huh, pelottaa ihan ajatellakin jo koko asiaa. Onneksi kuitenkin kesää on vielä jäljellä ja nautitaan nyt vielä hetki siitä!
Tyylikäs koululainen :-) Paljon onnea koulutielle!
VastaaPoistaKiitos <3
Poista