sunnuntai 9. elokuuta 2015

Hiekkatalkoot


Viimeisiä lomapäiviä viedään ja nyt kun on aurinko paistanut oikein ihanan lämpimästi, niin ollaan touhuttu mökin hiekkarannan kimpussa. On taas lastattu hiekkaa oikein urakalla lisää tuonne meidän mökin rannalle. Meillä on ollut tapana tilata sinne joka kesä vähän lisää hiekkaa, kun meri ja tuuli tuota hiekkaa aina kuitenkin vievät mennessään. Tosin tänä kesänä ei olla tilattu uutta kuormallista, kun viime kesästä jäi sen verran yli hiekkaa kun tuli kolme kuormallista ja ollaan nyt sitten viety sitä lisää tuonne rannalle. Kaksi viimeistä kuormallista oli vaan sen verran huonolaatuista hiekkaa, että olen isäni kanssa sihdannut siitä isoimmat kivet ja savipaakut pois. Aika työlästä hommaahan se on, mutta ei viitsi kuitenkaan pilata tuota ihanan hienoa hiekkarantaa lisäämällä sinne huonolaatuista isokivistä hiekkaa. Nyt tuonne pehmeään hiekkaan on kiva upottaa varpaansa.


Sisustuskauppakierrokselta tarttui mukaan tämä kolmen tähden matto. Varsinaista paikkaa sille ei ole vielä löytynyt, mutta saa ilahduttaa nyt ainakin kesän tuossa meranrantaterassin päällä.





Vaavi on ollut myös kovasti touhuissa mukana ja tämän pikkutraktorin päälle on päästävä heti istumaan kun se liikkuu. Päivittäin hän jaksaa touhuta sen kimpussa monta tuntia ja pärisyttelee istuen sen päällä, kun traktori seisoo parkissa. Hih, aika poikamaista touhua sanoisin. 


Tämä seuraava projekti jääkin sitten ensi kesään. Täytynee käydä keräämässä aika liuta lisää kiviä ja pitäisi nyt miettiä, että mitä tuolle takana olevalle keskeneräiselle alueelle tekisi. Itse haaveilen siihen tuon hiekkarannan jatkamisesta eli että koko alue olisi hiekkaa. Tosin ensin pitäisi saada jostain muutama sata neliötä paksua suodatinkangasta, josta kaislat eivät pääsisi läpi. Tämän lisäksi aika monta kuormallista sitä hiekkaakin siihen uppoaisi. Toinen vaihtoehto olisi ihan nurmikkoa, mutta kyllä tuo hiekka vaan niin paljon enemmän houkuttelisi. Olisi myös loppujenlopuksi helppohoitoisempi, kun ei tarvitisi sitä nurmikkoa leikellä. Mitäs mieltä olette?  

2 kommenttia:

  1. Ah kyllä se on ihanaa kun on kunnon hiekkaranta. Meillä on jo hieman valunut rannan hiekat pois, mutta onneksi on hiekkapohja vielä kun menee uimaan. Mutapohja, uijui. Ihania kuvia ja tunnelmia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onneksi se hiekkapohja, kun meillä tulee se hitsin muta sieltä kun hiekka haihtuu :( Onneksi sentään tuossa rantsussa tuo hiekka on pysynyt suht hyvin. Joka kesä sitä pitää kuitenkin vähän lisäillä, mutta onneksi tuolla rantsussa on ihan kiva touhuta.

      Poista