...tai tässä tapauksessa oikotie laskiaispulliin. Otin jo vähän varaslähtöä laskiaispullien osalta, kun ne tuolla pakkasessa jo kerran odottivat ja makean nälkä iski. Onneksi ei tarvinnut lähteä noita pullia sentään leipomaan, kun tuo makeannälkä olisi jo ollut siinä vaiheessa aikamoinen, kun ne olisivat joskus valmistuneet. Käytin nyt Pirkan paistovalmiita vehnäpullia, jotka vain voidellaan, lisätään raesokeri ja paistetaan kypsiksi. Ovat kyllä pussista otettaessa hieman ankean näköisiä, mutta ihan hyviä niistä ainakin sai näiden täytteiden kanssa. Osaan pullista laitoin kermavaahdon kaveriksi vadelmahilloa ja osaan mantelimassaa ja osaan kaikkia näitä. Meillä kun on miehen kanssa aina kinaa siitä, että kumpi on parempaa. Itse tykkään kermaversiosta ja mies taas mantelimassaversiosta. Päätin nyt myös testata sitä versiota, että pullassa on sekä hilloa, kermavaahtoa, että mantelimassaa. No toimi se niinkin, vaikka kyllä tuo kerma ja hillo on se paras versio omaan suuhuni.
Niin ja mihinkös se meikäläisen laihis jäi? Sitähän minäkin tässä ihmettelen. Söin sitten kolme pullaan yhdellä istumalla ja arvatenkin aika paha olo sen jälkeen. Pitikö ahmia? No ei olisi pitänyt! Tähän voisi todeta perinteisen sananlaskun, että ahneella on p...skainen loppu.
Kuvissa näkyvän kukkakimpun raahasin lauantain Tallinnan reissulta ja vieläkin on ihan hyvänä, vaikka kohta jo viikon ollut. Onhan se vähän hassua raahata kukkia sieltä asti, mutta kun ne eivät maksa siellä juuri mitään ja viimeksikin kimppu kesti tosi hyvänä muutaman viikon.
Laskiaispullista tulikin mieleen, että viimeksi näitä herkkuja tuli nautittua sairaalapedissä hätäsektion jälkeen, kun vinkkasin silloin miehelle, että voisi tuoda sellaiset mukanaan. Muutamaan päivään sektion jälkeen ei voinut ruokaa edes ajatellekaan, mutta kummasti sitten taas jossain vaiheessa tuo makean hammas alkoi kolottaa, kun pahimmista kivuista pääsi ja ruoka pysyi sisällä. Vuosi tässä on kohta siitäkin ajankohdasta jo menty ja kohtahan sitä vietetään 1-vuotissynttäreitä.
Mites teillä? Vietetäänkös teillä laskiasta pullien merkeissä?
Yhden satsi tein jo pari vkoa sitten juutikin samoista pullista :) toinen pussi odottais pakkasessa..Tykkään itsekin kerma-hillo kombosta...en "sotke" sinne sitä mantelimassaa...ei oo mun(eikä onneks meillä muidenkaan) juttu...
VastaaPoistaJuu paras on juuri tuo kerma-hillo kombinaatio. Tuo mies ei ole vaan vielä tajunnut sitä ;)
Poista