torstai 1. tammikuuta 2015

Thaimaan hotellivinkit


Nyt kun ollaan näistä jouluhömpötyksistä päästy, niin voidaankin palata näihin reissukuulumisiin, jotka jäivät silloin joulukuun alussa laittamatta, kun iskivät nuo joulukiireet päälle. Käväisin tosiaan marraskuun lopulla Thaimaassa kahden ystävättäreni ja meidän vaavin kanssa. Ajattelin laittaa reissusta tällaisen hotellivinkkipostauksen, jos joku kanssa etsiskee kivoja hotelleja omatoimimatkalleen.

Meidän reissu rakentui siten, että lennettiin ensin Bangkokiin, jossa oltiin kolmisen yötä. Aika hurahti lähinnä shoppailujen merkeissä, vaikka jokunen nähtävyyskin ehdittiin käydä katsomassa. Bangkokista meidän matka jatkui sitten Phuketiin Bangkok Airlinesillä, joka lensi tuolta kansainväliseltä Suvarnabhumin lentokentältä. Halusimme ottaa nimenomaan sellaisen lennon, joka lähtee Phuketiin tuolta kansainväliseltä lentokentältä, kun olimme varanneet viimeisen yömme lentokentän viereisestä hotellista. Mikäli oikein ymmärsin, niin pääasiallisesti nuo Phuketin lennot lähtivät sieltä toiselta Bangkokin lentokentältä eli Don Meungista. Lentomatkaa Bangkokista Phuketiin ei ole kuin n. tunti, joten äkkiä tuo matka taittuu ja pääsen nauttimaan rantaelämästä Bangkokin vilskeen jälkeen.



Ensimmäiset kolme yötä yövyimme tässä Pathumwan Princess hotellissa Bangkokissa, jonka sijainti oli aivan loistava tällaiselle shopacholic -tyypille. Hotelli sijaitsee nimittäin ihan MBK -ostoskeskuksen yhteydessä ja hotellin respasta menee oma ovi kauppakeskukseen. Tosin tuo kauppakeskus ei ehkä ole ihan jokaisen makuun, kun myynnissä paljon piraattitavaraa, mutta kyllä sieltä hyvin saa ainakin matkamuistot ostettua. Hotellin luota lähtee myös Sky Train -junat, joilla pääsee helposti liikkumaan Bangkokin ruuhkissa. 

Pathumwan Princess hotellista löytyy myös kiva kattoterassi uima-altaineen ja aamupala oli todella hyvä ja monipuolinen. Tätä hotellia voin kyllä ehdottomasti suositella. 






Phuketista otettiin hotelli Karon Beachiltä, joka on huomattavasti rauhallisempi kuin Patong Beach. Valkkasimme hotelliksemme huoneistohotellin Phunawa resortin. Hotellista oli rannalle hieman yli kilometrin matka, mutta äkkiähän tuon matkan kävelee ja parisen kertaa päivässä hotellilla oli myös oma kuljetus rannalle. Mielestäni tässäkin hotellissa oli hinta-laatusuhde kohdillaan, vaikka rattaiden kanssa kulkeminen olikin vähän haasteellista, kun oli aika paljon rappusia. Meillä oli kahden makuhuoneen sviitti käytössämme, jossa oli myös oma keittiö olohuonesysteemi, kaksi erillistä wc:tä sekä oma terassi. Hotellissa on kivat uima-allasalueet erityisesti lapsia ajatellen.





Phuketista lennettiin sitten vielä yhdeksi päiväksi takaisin Bangkokiin ja shopattiin vielä sen verran kuin matkalaukuissa oli tilaa. Otettiin tämä viimeinen yö lentokenttähotellista nimeltään Novotel Suvarnubhumi Airport. Hotelli on aivan lentokentän vieressä ja sieltä on jatkuva ilmainen kuljetus lentokentälle. Meidän lento lähti heti aamulla, joten hotellin sijainti oli aivan loistava aikaista aamuherätystä ajatellen eikä tarvinnut enää stressata Bangkokin ruuhkista ja että ehtiikö lentokentälle. Hotellin aamupala oli myös aivan huikea.



Toivottavasti näistä hotellivinkeistä on jollekin hyötyä. Niin ja muistakaahan tarkistaa, että passinne on voimassa vähintään 6 kk saapumisestanne. Meidän yhdelle matkaseuralaiselle meinasi käydä köpelösti, mutta onneksi ehdittiin saamaan pikapassi ennen lähtöä.

Meillä oli oikein onnistunut reissu ja matkalaukut oli tietysti aivan pullollaan tuliaisia ja joululahjoja. Ainoa miinus tuolla reissussa oli, että rattaiden kanssa kulkeminen oli todella hankalaa. Thaimaan Bangkok ei ole kyllä siinä mielessä ihanteellinen matkakohde aivan pienten lasten kanssa, kun vähän väliä sai noita rattaita kanniskella, kun tienkään yli ei päässyt ilman, että ensin kapusit raput ylös, että pääsi tien ylittävälle kävelysillalle ja taas sitten raput alas. Lisäksi noissa metroissa/sky traineissä ei ollut minkäänlaista hissiä, vaan pelkkiä rappusia. Lisäksi monessa tavaratalossa, jossa oli hissi, oli ensin raput, että pääsit sinne hissille. Thaimaan ilmasto kun on erittäin kuuma ja kostea, niin aika hikipäissä noita rattaita sitten kanniskeltiin. Mittari kun näytti joka päivä yli +35 astetta ja kosteusprosentti huiteli lähempänä 100 prosenttia, mutta kyllähän tuo kuumuus sentään tämän Suomen kylmän talven peittoaa, vaikka vähän hikeä pukkaakin :) Phuket oli kyllä lapsille aivan ihanteellinen kohde, kun on lämmintä ja matalia hiekkarantoja, joissa on mukava pulikoida eikä vesikään ole kylmää. Ensi kerralla sitten ehdottomasti kaikkien kaikkien lasten kanssa nauttimaan rantaelämästä ja auringosta.

4 kommenttia:

  1. Kiva matkakuumeen nostatus, me ollaan lähdössä Phukettiin ihan pian! Onnellista uutta vuotta teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin! Minä ihan unohdinkin sen, että tekin olette lähdössä. Oikein ihanan aurinkoista reissua! Lämpöä ainakin riittää! Ihanaista uutta vuotta myös sinne!

      Poista
  2. Voi ei minkä ikävän ja kuumeen tämä postaus nosti huippuunsa! Ihania kuvia ja ihana matkakohde, hyvää alkanutta vuotta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne ihanaista uutta vuotta! <3 Thaimaa on kyllä ihana matkakohde!

      Poista