perjantai 16. tammikuuta 2015

Sinne meni!

Nyt tulee tänne blogiin saakka vähän viivellä nämä kuvat, kun tosiaan unohtui joululomilla kameran johto mummolaan ja tultiin nyt vasta se hakemaan ja sain purettua kuvat koneelle asti. 

Tämä meidän piparkakkutalon tuhoamisprojekti oli jo yli viikko sitten, vaikka vieläkin pari sivuseinää on jäljellä meidän keittiön pöydällä. Eivät nuo lapset ole sen enempää vielä saaneet tuhottua, vaikka yritys on ollut kova ja joka päivä on vähän nakerreltu jostain kulmasta. Taisi olla jo pölynkin peitossa koko talo, kun kuukauden päivät on kuitenkin jo seissyt esillä.  



Meidän vaavikin oli isompien lasten kanssa tuhoamisprojektissa mukana ja sai nakerrettavakseen oman palansa. Raasulla ei ole kuin vasta kaksi alahammasta, joten vähän on vaikeaa tuon nakertaminen, mutta kovasti imeskeltiin.



Vitsit kun olisi kiva tehdä ensi jouluksi oikein komea korkea piparkakkutalo omilla kaavoilla. Tässähän on melkein vuosi aikaa nyt sitten sitä suunnitella, vaikka varmaan hirveä kiire sen teon kanssa sitten tulee. Jos vaikka ryhtyisi urakkaan jo lokakuussa, niin olisi ainakin jouluksi valmista. Muistukkaahan mua sitten lokakuussa, että ryhdyn kyseiseen urakkaan :)

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, meilläkin on piparkakkutalojen tuhoamisprojekti meneillään ;) Ja tosiaan, aina sen kanssa tulee kuitenkin kiire ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenköhän tuo joulu aina pääsee jotenkin yllättämään, vaikka sitä hehkutetaan jo suurinpiirtein lokakuussa, mutta sitten se yhtäkkiä onkin ja kauhea paniikki kaiken tekemisen suhteen. Meillä on vieläkin tuota taloa vähän jäljellä, kun on sen verran makeaa ja vaikeaa syötävää, että näyttää kestävän sen nakertelu.

      Poista