sunnuntai 11. tammikuuta 2015

DIY; itsetehdyt huopamarengit


Väsäilin kesällä näitä huopaherkkuja lasten leikkeihin ja taisin luvata laitella näitä ohjeita tekeleistäni. Jäi näköjään vähän unholaan, mutta jos nyt saisin tehtyä nämä postaukset teille. Noiden huopadonitsien  ja muffinssien ohje onkin ollut täällä blogissani jo aikaisemmin ja niiden ohjeet löytyvät tuolta blogini sivupalkista. Klikkaa vain kyseistä kuvaa, niin pääset postaukseen. Aloitan tämän postauksen nyt ensin näistä huopamarenkien ohjeesta.



Nämä huopamarengit ovat todella helppotekoisia. Käytä hieman paksumpaa huopaa, koska muutoin nuo marengit eivät oikein pysy kuosissaan. Leikkaa tuollainen kuvan mukainen "pyörylä" ja ompele kiristyslanka kuvan mukaisesti. Kannattaa käyttää kaksinkertaista lankaa, jotta lanka ei katkea vedettäessä.


Vedä kiristyslangasta marenki suppoon ja laita halutessani vähän täytettä sisään, niin marenki pysyy paremmin mallissan. Päättele ja neulo koriste päälle.


Käytin näitä huopamarenkeja huopakakun päällä koristeena, mutta sen kakun teko-ohje onkin sitten ihan oma postauksensa, mutta tuloillaan sekin so stay in tune. Niin ja huopajätskien ohje myös tuloillaan. Niitäkin tuli kesällä väsättyä. Olihan viime kesä oikein jäätelökesä hellepäivineen :)

4 kommenttia: