Mitenkäs teidän joulun vietto on sujunut? Meillä vietettiin perinteistä sukujoulua maalla sukulaisten kesken, vaikka nämä kuvat ovatkin meiltä kotoa. Nappasin vielä kuvia ennen kuin lähdettiin. Kämppä kun ei ole usein kovinkaan siisti, joten nyt kun oli joulusiivous tehtynä eikä lapset olleet ehtineet laittaa vielä paikkoja hyrskyn myrksyn, joten äkkiä kamera esille.
Meillä on pitkästä aikaa kuusikin olohuoneessa. Ihan ensimmäisenä vuotena kun muutettiin tähän taloon, niin hankittiin aito kuusi, mutta sen jälkeen ei ole meillä kuusta näkynytkään, kun ei olla koskaan joulun aikaa kotona, joten aika turha sitä on tänne yksikseen hankkia. Mummolassa kun on aina se aito kuusi, joka koristellaan aina yhdessä. Tänä vuonna tosiaan tämä muovinen kuusi koristaa meidän olkkaria. Olen ehdottomasti aidon kuusen kannattaja, mutta kun tämä kuusi oli menossa meidän työpaikalla roskikseen vajaa vuosi sitten, niin nappasin sen sieltä sitten parempaan talteeseen. Kyllä se meidän olkkariin kelpaa paremman puutteessa ja eipähän varisuta neulasia.
Tämän ison joulupukin löysin kirppikseltä ja se on vähän hakenut paikkaansa meillä ja tuohon pöydän reunalle se sitten istahti. Onneksi se on materiaaliltaan todella kevyt eikä kovinkaan helposti rikkimenevää sorttia, kun meidän vaavi on sen jo muutaman kerran sieltä vetäissyt alas.
Kokeilin näihin kuviin ekaa kertaa tuota ilmaista Picmonkey -kuvankäsittelyohjelmaa ja testailin vähän sen ominaisuuskia. Sieltä kun löytyi tuota tähtisadetta, niin pitihän sitä heti kokeilla näihin kuviin. Mitäs tykkäätte? Onkos liian plurria? Itse en oikein vielä tiedä, että tykkäänkö vai en.
Ihanaista joulun jatkoa!
Aito kuusi on meilläkin tänä jouluna,vaikka muovikuusi onkin varastossa hätätapauksia varten.Uskomaton upea tuoksu tuossa aidossa kuusessa.
VastaaPoistaSiis se aidon kuusen tuoksu on kyllä vertaansa vailla. Ei tuo muovikuusi tule koskaan päihittämään aidon kuusen tunnelmaa.
PoistaKiva kun pääsit kokeilemaan - ilmeisestikin onnistui myös! Kyllähän tähdet sopii joulukuviin ihan hyvin :-D Toi teidän muovikuusi on hienon näköinen!
VastaaPoistaJuu kiitos vinkistä! Kokeilinkin sitten heti sitä ja vähän on vielä hakusessa sen käyttö, mutta vaikutti ihan hyvältä. Joo tuo muovikuusi saa nyt kelvata tähän hätään :)
Poista