Meidän eteisessä tervehtivät nämä lasten Mailegin Nisse joulukalenterit. Tytöllä on luonnolisesti tyttöversio ja pojalla poikaversio. Muutoin ihan kivoja kalentereita, mutta noiden taskut ovat vaan niin pienet, että ei ne minun yllätykseni tai siis ne tonttujen yllätykset mahdu noihin taskuihin, joten käytännössä onkin nyt käynyt siten, että kaikki lahjat tulevat näihin takassa roikkuviin Pottery Barn Kidsistä ostettuihin joulusukkiin.
Arvatkaas vaan kuinka monta kertaa olen yöllä herännyt, että ai hitsit, jäi nuo yllätykset taas laittamatta seuraavaa aamua varten ja lähtenyt hiippailemaan alakertaan laittamaan niitä. Juu ja hävisi sitten jo kuuden ensimmäisen päivän yllärit ennen kuin edes joulukuu koitti. Paketoin nimittäin kuudeksi ensimmäiseksi päiväksi pienet karkkiyllärit noihin Nisseihin valmiiksi, kun itse olin tosiaan Thaimaassa vielä joulukuun alussa ja ajattelin sitten laittaa lapsille yllärit valmiiksi, kun ei tuo iskä niitä ainakaan muista laittaa. No arvatenkin nuo lapsukaiset olivat avanneet kaikki paketit ennen joulukuuta kun olin Thaimaassa ja syöneet tietysti ne kaikki kerralla. Tontut olivatkin sitten hyvin hyvin vihaisia ;)
Nämä joulusukat menivätkin sitten eilen hetkeksi takaisin varastoon odottelemaan, kun pikkumies roikkui niissä eilen ja koko hässäkkä tipahti alas ja taas tontut olivat hyvin hyvin vihaisia. Mihis ne nyt sitten enää tuovat yllätyksensä. Tuo valoköynnös kun on kiinnitetty takkaan tai itseasiassa takan taakse kattoon siimalla, joka on näkymätöntä ja nyt ne siimat ovat sitten katki eikä sitä satu enää löytymään kotoa. Mökillähän sitä olisi ja tietysti jostain rautakaupasta sitä saisi, mutta enpä ole ehtinyt vielä sinne asti.
Mahtaakohan meille tulla ollenkaan lahjoja, kun tontut tuntuvat olevan koko ajan hyvin vihaisia? ;)
Haha! Voin just kuvitella koko touhun :) Meillä muuten aivan sama tilanne - mailegin nissekalenterit tyhjänä ja PB:n joulusukkiin tulee kalenteriyllärit. Ja jouduin ostaa uudet sukatkin, kun jätin vanhat Suomeen :-P Sukat muuten roikkuu meillä lipaston nupeissa ja oven kahvoissa.
VastaaPoista