Meidän Nisset ovat kaivautuneet koloistaan joulua varten esille. Vähän ne muuttavat aina paikkaa ja seuraavana päivänä ei taas tiedä mistä niitä löytää. Näyttävät olevan aika liikkuvaista sorttia.
Välillä nämä Nisset istuivat takan joulusukkien päälläkin, mutta se paikka oli aika tuulinen ja vähän väliä joku oli tipahtanut lattialle, kun lapset kaivavat noista joulusukistaan joka aamuisen yllärinsä. Eivät nuo Nisset oikein pysyneet tuossa menossa mukana, joten ei auttanut kuin vaihtaa vähän rauhallisempaan paikkaan.
Näistä meidän eteisestä roikkuvista Nisse joulukalentereista olikin jo postaus jokunen tovi sitten.
Tällä hetkellä nämä Nisset istuvat meidän olkkarissa telkkarikaapin päällä olevalla hyllyllä ja siellä nyt taitavat pysyäkin, kunnes joutuvat taas kaapin perukoille. Tämä jouluna meidän Nisse perhe kasvoi tällä uudella tulokkaalla, joka löytyy tuolta oikeasta laidasta. Taitaa olla Magnus nimeltään ja muut tontut ottivatkin hänet ilolla meille vastaan. Aina on tilaa vielä yhdelle hymyilevälle Nisselle.
Saas muuten nähdä koska kyllästyn näihin Nisseihin. Onneksi ei vielä ainakaan ole sellaisia merkkejä ilmassa, joten eiköhän nämä saa aika monta joulua meillä vielä viettää. Haaveena olisi hankkia joskus sellainen Mega Maxi -kokoinen Nisse sohvalle istuskelemaan. Ehkä sitten ensi jouluna on sen vuoro.
Jokos teille on tullut Nisse -ähky?
Noi on niiin SÖPÖJÄ! :)
VastaaPoistaHih, nuo Nisset vievät niin helposti sydämen :)
Poista