Piipahdin juuri ennen Thaimaan matkaani fiilistelemässä joulutunnelmia ihanassa Loviisan Aitassa Ruskolla. Tosin aika äkkiä nuo joulutunnelmat sitten unohtuivat Thaimaan lämmössä, kun ei siellä paljon joulukoristeita nähnyt, vaikka oikein etsimällä etsittiin. No onneksi voi nyt taas täällä koto-Suomessa jatkaa tätä joulun fiilistelyä ja palata näiden kuvien myötä ihaniin jouluisiin tunnelmiin.
Loviisan Aitan sisäänkäynnit ovat aika kutsuvia ja oi mitä valotähtiä tuon Kuivurin edustalla olikaan. Tämä ensimmäinen kuvapläjäys onkin tuolta Kuivurin puolelta, jossa on myynnissä Riviera Maisonia.
Sitten siirrytään ns. päärakennuksen joulutunnelmiin.
Oi kun olisi tehnyt mieli kasvattaa meidän Mailegin Nisse-perhettä, mutta sain pidettyä itseni kurissa. Saas nähdä ehdinkö kuitenkin repsahtaa vielä ennen joulua ja hankkia vielä uuden perheenjäsenen muiden tonttujen joukkoon.
Täytyykin vihjata vähän tuolle joulupukille, että mitä kaikkea tuonne meikäläisen joululahjapussukkaan voisikaan sujauttaa. Tosin olenkohan minä mahtanut olla tarpeeksi kiltisti? Tontut kun näkevät kaiken. Hih, tuo rupeaa olemaan aika kulunut sanonta meillä nykyään, mutta menee vielä aivan täydestä meidän lapsukaisiin ;)
Ihana paikka ♥ kerran olen päässyt käymään ja pois en olisi halunnut :D
VastaaPoistaLoviisan Aitta on kyllä niin ihana paikka. Siellä on aina niin lämmin tunnelma.
PoistaKaunista... minullakin on tarkoituksena piipahtaa tuolla ensiviikolla <3
VastaaPoistaIhania shoppailuhetkiä :)
Poista