perjantai 17. lokakuuta 2014

Lidlin kukat


Olen nyt useamman viikon ajan ostanut tuoreita leikkokukkia Lidlistä lähinnä viikonlopuiksi ja ilahtunut positiivisesti niiden laadusta. Kimppu ei montaa euroa  maksa ja ainakin nämä liljat ja krysanteemit ovat kestäneet hyvinä tosi pitkään. Tosin meinasin jo luovuttaa noiden liljojen suhteen, kun olivat olleet jo viikon verran maljakossa ja yhtään kukintoa ei auennut, vaan ainoastaan kaikki lehdet muuttuivat ruskeiksi. Sitten yhtenä aamuna kukat olivat auenneet täyteen teräänsä. Ei näköjään kannattanut luovuttaa, vaikka meinasin viskata ne jo monta kertaa roskikseen, kun näyttivät melkein kuolleilta. Karsin sitten vain kaikki ruskeat lehdet pois ja ostin liljojen kaveriksi kimpun krysanteemejä, kun näyttivät muuten niin orvoilta ilman lehtiä. Krysanteemit ovat kyllä nättejä ja kestäviä kukkia, mutta voihan rähmä miten voimakas tuoksu niissä onkaan. Lisäksi minulla tulee siitä tuoksusta aina hautajaiset mieleen. Aika ikävä mielleyhtymä, vaikka nättejä kukkia ovatkin. Ehkä ensi kerralla sitten jotain muita kukkia ilahduttamaan ettei tartte aina olla hautajaistunnelmissa ;)


Riemukasta viikonloppua kaikille!


6 kommenttia:

  1. Onpas kaunis kimppu! En tiennytkään, että Lidlistä saa kukkia;)
    Liljoja on nykyään tuoksuttominakin, ainakin valkoisena.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidl on kyllä nykyään panostanut ihan kiitettävästi tähän leikkokukkatarjontaan. Tulee useamman kertaa viikossa tuoreita kukkia ja olen kyllä ollut tyytyväinen niiden laatuunkin. Ovat pysyneet pitkään hyvinä. Ihanaa viikonlopun jatkoa myös sinne, vaikka tänään onkin aika sateista.

      Poista
  2. Kauniita kukkasia. ♥ Itsekin olen todennut Lidlin leikkokukat tosi kestäviksi ja edullisiakin ovat. Sillointällöin tulee ostettua kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat olleet juuri sen hintaisia, että raskii ostaa useamminkin niitä. Tosin nyt syksyn tullen nostivat leikkokukkakimpun hintaa eurolla. Tuo ennen ollut 3 euron kimppu on nyt 4 euroa. Tuo 3 euroa oli kyllä sellainen hinta, että sen maksoi ihan mielellään ja usein otinkin kaksi kimppua, kun oli sittenkin vain 6 euroa. Nyt tuo 8 euroa kirpaisee jo vähän enemmän.

      Poista
  3. Ihana kimppu! Olen myös ollut tyytyväinen Lidlin kimppuihin ja niitä olen tosi usein ostanutkin. Hintakaan ei ole paha. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on tullut kanssa testattua. Niiden hinta/laatusuhde on ollut kyllä hyvä, vaikka nyt nostivat vähän niiden hintaa. Enää ei tosiaan saa kimppua kolmella eurolla, vaan joutuu pulittamaan nelisen euroa. Kesällä noita tulikin ostettua enemmän juuri halvan hinnan takia. Nyt tyydyn enemmänkin viikonloppuihin.

      Poista