sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Puhdistusta ekologisesti ja hellävaraisesti

Puhdistusta ekologisesti ja hellävaraisesti on meidän perheen mottona tällä hetkellä. Meillä kun koko perhe on erittäin herkkähipiäistä sorttia ja nyt vielä vaavillakin todettiin atooppinen ihottuma, joten täytyy kiinnittää erityistä huomiota minkälaisia tuotteita käyttää ja myös minkälaisella pyykinpesuaineella vaatteet pesee. Itselläkin on niin herkkä iho, että pyykinpesuaineet pitää olla erityisen sensitiveä tai vaatteet tuntuvat kuin hiekkapaperilta päällä ja ihoa kutiaa. 


Lilly´s Eco Clean hajusteeton pyykinpesuaine on entsyymitön pyykinpesuaine sisältäen luomu Aloe Veraa. Jo pienikin määrä riittää hyvän pesutuloksen saavuttamiseksi. Lilly´s Eco Clean huuhteluaineessa on käytetty hajusteena appelsiininkukka- ja kamomillaöljyä, mutta tuoksu on erittäin hento eikä ärsytä. Itse olen ollut oikein tyytyväinen näiden pesutehoon ja pyykki on tuoksunut myös hyvältä ilman että iho olisi ärsyyntynyt. Nämä pesuaineet ovat myös siinä mielessä ekologisia, että joka kerta ei tarvitse ostaa uutta muovista pulloa, vaan näihin löytyy täyttöpakkaukset, joten luonto kiittää siinäkin mielessä.


Meidän vaavin ryhdyttyä konttamaan viime viikolla, tulee lattioiden puhdistukseen kiinnittää erityistä huomiota. Irlannista tulevien Lilly´s Eco Clean -tuotteiden valmistuksessa on käytetty perinteisiä ns. vanhan ajan puhdistusaineita, kuten etikkaa, suolaa, sitruunahappoa ja saippuaa. Siksipä niitä käytettäessä ei synny ikäviä höyryjä. Tämä lattianpesuaine on hajustettu luonnon omalla appelsiiniöljyllä. Nyt vaavin voi päästää lattialle hyvällä omallatunnolla konttailemaan tietäen, että lattia ei ainakaan sisällä mitään myrkkyjä.


Meillä otettiin käyttöön nyt myös tämä Lilly´s Eco Clean yleispuhdistusaine, joka sopii kaikkien kovien pintojen puhdistukseen ja kiillotukseen. Se on turvallinen käyttää myös ruoan lähettyvillä, joten sopii siksi erityisen hyvin keittiöön ja esim. jääkaapin puhdistukseen. Pullossa on spraykorkki, joten sitä on helppo käyttää ja se sopii myös erinomaisesti ikkunoiden pesuun, koska se sisältää etikkaa eikä näin ollen jätä raitoja ikkunaan. Täytyykin testata sitä myös tuohon tarkoitukseen. 


Tähän samaan postaukseen ajattelin vielä kertoa vähän näistä Laveran luonnonkosmetiikan tuotteista, jotka otin nyt myös käyttöön. Kuten tuossa aiemmin jo mainitsinkin, että meidän vaavilla todettiin atooppinen ihottuma ja iho onkin ollut aika ajoin aika huonossa kunnossa ja on joutunut käyttämään vähän väliä kortisonia, mikä taas puolestaan ohentaa ihoa. Nyt otin käyttöön nämä Laveran Baby ja Kinder sarjan tuotteet ja vaavin iho on reagoinut ihan positiivesti näihin, joten toivottavasti päästäisiin tuosta kortisonikierteestä eroon. Laveran Baby ja Kinder Neutral Protection Cream -hoitovoide on kehitetty erityisesti vauvojen ja lasten herkälle iholle antamaan suojaa ja kosteutta. Tuote sisältää mm. sheavoita sekä helokki- ja auringonkukkaöljyä. Laveran Baby & Kinder Neutral Skin Oil -ihoöljy sisältää puolestaan helokkia ja oliivia, joka tekee iholle ohuen suojaavan kalvon. Tämä öljy sopii myös erinomaisesti kylvettämiseen sekä hierontaan.


Itse otin nyt myös käyttöön nämä Laveran hellävaraisen kasvoveden ja puhdistusvaahdon. Näissä molemmissa tuotteissa on luomumalvaa, joka korjaa rakennetta sekä rauhoittaa ihon ärsytystä sekä luomumanteliöljyä, joka hoitaa ja ravitsee ihoa. Olen nyt viikon verran käyttänyt näitä ja omalle iholleni ne ovat ainakin sopineet erinomaisesti.  Itselläni on ollut kasvoissa ongelmana rasvainen, mutta pintakuiva iho ja nimenomaan luonnonkosmetiikkaan siirtyessäni olen päässyt eroon tuosta ongelmasta ja iho on voinut paremmin. 


Koska tätä ikääkin rupeaa olemaan mittarissa ihan kiitettävästi, joten täytyyhän sitä olla jo myös silmänympärysvoide käytössä. Tämä Laveran kiinteyttävä silmänympärysvoiden on tarkoitettu nimenomaan 30 + iholle sisältäen karanjaöljyä, reilunkaupan luomu valkoista teetä ja hyaluronihappoa. Voide häivyttää juonteita ja ryppyjä sekä laskee turvotusta. 

Kaikki Laveran tuotteet ovat valmistettu vain luonnon omista raaka-aineista ja ovat NaTrue-sertifioituja. Mitkään niistä eivät sisällä synteettisiä hajusteita, säilöntäaineita tai väriaineita. Tuotekehitys ja tuotanto tapahtuu Saksassa. Itse olen ainakin ollut erittäin tyytyväinen Laveran tuotteisiin.

Lilly´s sekä Laveran tuotteita saa ostettua mm. useimmista Prismoista (ainakin Lilly´s sekä Laveran Baby & Kinder sarjan pitäisi kuulua valikoimaan), Ruohonjuuresta sekä nhs:n nettikaupasta. 

2 kommenttia:

  1. Minä olen tykännyt Lilly's:n astianpesuaineesta, mielestäni ihan Fairyn tehoista ja ekologisuus siinäkin plussaa! Ja ihan Prismasta löytää. :) Sen sijaan Laveralta en ole vielä löytänyt itselleni sopivaa tuotetta kasvoihini. Ihoni on pintakuiva ja Laveran tuotteissa ei ole tarpeeksi kosteuttavia ainesosia minun ja ihoni makuun. Joten jatkan siis etsiskelyä täydellisen luomukasvovoiteen metsästyksessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se meilläkin on myös ollut nyt jonkin aikaa käytössä ja olen myös tykännyt siitä. Toivottavasti tuon luomukasvovoiteen metsästys tuottaa tulosta.

      Poista