tiistai 23. syyskuuta 2014

Helinä Keiju synttärit


Meillä vietettiin sunnuntaina onnistuneita neidin 5 v synttäreitä Helinä Keiju teemalla. Aikamoista järkkäämistähän tuo aina on, kun leivon ja teen kaiken  aina itse tai no keksit yleensä ostan valmiina, mutta muuten leipomukset tykkään tehdä itse. Nyt tarjottavana oli mm. tämä itse tehty Helinä Keiju kakku, tiikerikakkua, cup cakeja mansikanmakuisella kuorrutteella, sienipekoni piirakkaa, itsetehtyjä suklaakukkatikkareita, vaahtokarkkeja, suolakeksejä juustojen kera,  erilaisia keksejä sekä chipsejä ja poppareita. Hyvin tekivät kaikki kauppansa ja Helinä Keiju kakkukin oli ihan onnistunut maultaan.


Tämän kakun kuvia osa jo näkikin tuolla blogin facebookin puolella. Tein tämän lauantaina valmiiksi jääkaappiin odottamaan sunnuntain juhlia ja vähän kauhulla odottelin, että mitenköhän tuo sokerimassa mahtaa käyttäytyä jääkaapissa, mutta suht hyvin pysyi kuitenkin. Ainoastaan yksi vihreä kukka  rupesi vähän värjäämään kermaa, mutta ei onneksi haitannut.

Sainkin tämän nukkekakun tekemisestä jo kyselyjä, joten ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Pohjana on voikakkupohja eli ei perintestä täytekakkupohjaa, koska se ei varmaan olisi oikein pysynyt muodossaan, mutta tuo voipohjainen pysyi erinomaisesti kuosissaan. Lisäksi käytin elämäni ekaa kertaa kaulittavaa sokerimassaa kakun päällystämisessä, jonka käyttö oli vähän hakusessa, mutta kakku onnistui kyllä aivan yli odotusten eikä ollut mielestäni hirmu vaikea. Aikaa siihen kyllä meni yli nelisen tuntia + sen päälle pohjan teko, mutta olihan lopputulos tosi kiva ja vaivan arvoinen.


Tarjolla oli myös jo perinteeksi muodostuneita cup cakeja. Näihin saa helposti netistä printattua teemaan sopivia cup cake wrappeja sekä noita toppereita, jotka liimasin cocktailtikkuihin. Toisella puolella oli sankarin nimi ja toisella puolella Helinä Keiju kuva. Pohjana näissä on sitruunamuffinssi ja päällä mansikanmakuista kuorrutetta, jonka tein voista, mansikanmakuisesta tomusokerista ja tuorejuustosta.


Tekemäni suklaatikkarit tekivät myös hyvin kauppansa. Näihin käytin valmiiksi värjättyä suklaata eli sellaisia candy meltsejä, jotka sulatetaan mikrossa. Tosin lapset ehtivät pistellä poskeensa salaa kaikki vaaleansiniset suklaanapit, joten jouduin tekemään osan valkoisesta suklaasta, jonka värjäsin sinisellä elintarvikevärillä, mutta värisävy ei ollut ollenkaan niin kiva kuin niissä valmiiksi värjätyissä.



Lapsille oli tarjolla näitä isoja Helinä Keiju aiheisia muovimukeja, jotka olen joskus ostanut  Jenkeistä. Paperiset pillit koristelin viireillä, jotka liimasin niiden ympärille. Isot mehupullot saivat myös kylkeensä sankarin nimen ja Helinä Keijun kuvan.





Popparit ja chipsit sai laittaa näihin paperisiin kuppeihin.  





Synttärisankarilla oli tietysti vaaleanpunaista päällä. Äipän ja pikkuneidin suosikkiväriä. Vaavikin puettiin juhla-asuun.


Kakun kynttilät taiteilin vaahtokarkkeihin pystyyn, kun ei oikein ollut mahdollisuutta laittaa niitä tuohon kakkuun. Hyvin ne toimivat noinkin.


Eilen vietettiin sitten vielä kaverisynttäreitä, joita kuvia en ole vielä ennättänyt purkaa kamerasta. Ehkä innostun niistä vielä julkaisemaan oman postauksensa. 

Huoh! Onneksi synttärit ovat nyt takana ja uuvahtanut äippä saa levähtää hetkisen. Sankarikin oli tyytyväinen ja nyt häärii uusien lahjojensa kimpussa. Tällä kertaa Lego Friendsit olivat toivelistalla ja niitä onkin sitten rakenneltu pikkumiehen avustuksella.

16 kommenttia:

  1. Onpa upea keijukakku! Onnea neidille :)

    VastaaPoista
  2. Herkulliset tarjottavat, ja tosi hieno kakku tuli!

    VastaaPoista
  3. Mykistyin ja olen sanaton, niin upeat juhlat ja kakut ja kaikki. Wau, täältä lentää sinulle äidille tähtien tuiketta upeista leivonnaisista, joihin en ikipäivänä pystyisi. Onneksi jää teille muistoksi vielä upeat valokuvat.

    Kivaa iltaa toivottelee Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos <3 Kuvia tuli otettua tälläkin kertaa aika läjä. Vielä kun joskus jaksaisi teettää ne paperikuviksi ja laittaa ihan albumiin saakkakin. Siinäpähän joskus sitten urakkaa :)

      Poista
  4. Voi wau, kaikki herkut niin upeita. Kyllä kelpaa juhlia :)

    Paljon onnea! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista <3 Onneksi saa nyt hetkisen levähtää :)

      Poista
  5. Vau mikä kakku! On varmasti juhlavieraat olleet ihmeissään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kakku sai aika paljon huomiota osakseen. Olin jopa itse aivan ihmeissäni kun onnistui yli odotusten :)

      Poista
  6. Täytyy kyllä ihailla tuota kakkua! Itse en osaisi. =) Onnittelut vielä Fannylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista <3 Kakusta tuloillaan ihan oma postauksensa eikä se niin hirmu vaikea ollut :)

      Poista
  7. Todella hieno kakku ja tarjottavat!!! Vau!!
    Mistä noita suklaa meltsejä saa, entä muotteja?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Suklaatikkareiden teosta näet tarkemmin mm. täältä postauksesta http://kristallinhohtoa.blogspot.fi/2013/05/itsetehdyt-suklaatikkarit.html. Itse ostin nuo Jenkeistä, mutta olen nähnyt noita myytävän myös ihan kakkutarvikeliikkeissä mm. confetissä.

      Poista