Saatiin viikonloppuna nauttia vielä ihanan kesäisestä ilmasta. Senpä kunniaksi pakattiin kesällä askartelemani huoparuoat kassiin ja suunnattiin mökin kallioille nauttimaan kyseisistä herkuista. Lapset olivat ihan innoissaan äipän piknikideasta ja eipä tarvinnut kahta kertaa kysellä, että mennäänkö.
Mukaan tosiaan pakattiin näitä kesän aikana tekemiäni huoparuokia. Näiden huopamuffinssien ja donitsien ohje onkin vilahtanut jo aiemmin täällä blogissani. Huopamuffissien ohjeen näet täältä klik klik ja huopadonitsien ohjeen puolestaan täältä klik klik. Ohjeet kehitin omasta päästäni, joten ei ole mitään ammattilaisen ohjeita, joten älkää sitten ihan lynkatko mua. Joskus on tullut ommeltua kankaasta Tilda ohjeiden mukaan muffareita, jätskitötteröitä sekä mansikoita, mutta jotenkin ihastuin näihin huopatekeleisiin enemmän. Huopa on nimittäin ihan hauska materiaali työstää ja sitä kun saa eri paksuisina ja mukavan pirteissä väreissä.
Kehitin myös tällaisten huopajätskien ohjeen päässäni ja näistä on myös myöhemmin tulossa tarkempaa ohjetta kuvien kera. Samoin alakuvan kerroskakusta kehittelin tuollaisen version. Siitäkin tulossa oma postauksensa vielä kunhan vaan ehdin näpyttelemään sen tänne saakka.
Oli meidän piknikorissa myös jotain terveellistäkin mukana. Nämä huopaporkkanat ostin keväällä messuilta ja oikeastaan niiden innoittamana päätin myös ruveta itse kokeilemaan askartelua huovasta ja se veikin sitten mennessään. Kesän aikana tuli tosiaan tehtyä donitseja, muffareita, jätskejä, marenkeja sekä kakku. Vielä olisi muutama idea päässä, mutta saas nähdä tuleeko niitä tehtyä. Ei vaan tahdo tuo aika riittää mihinkään ylimääräiseen nykyään.
Piknikin lomassa lapset kävivät välillä vilvoittelemassa varpaitaan meressä. Eihän nuo lapset jaksa kauaakaan paikallaan istua ja pikkumies ei varsinkaan. Piti nimittäin kavuta ison kiven päälle tähyilemään ulapalle, kiivetä puussa, juosta ympäriinsä ja pomppia kalliolta toiselle. Me neidit sitten keskityttiin enemmän tuohon kaffittelupuoleen.
Tässä ollaan vielä lähtötunnelmissa mökin leikkimökin edessä, josta haettiin nämä huoparuoat mukaan piknikille.
Saatiinpahan ainakin hauska muisto tältä kesältä ja kivoja kuvia valokuvakirjaan. Näitä on sitten mukava talven tuiskeessa katsella ja odottaa uutta kesää.
Aivan ihania, kaikki! Itse olen paljon virkannut herkkuja, mutta taidan kokeilla huopaakin jossain välissä :)
VastaaPoistaKiitos <3 Minulta tuo virkkaaminen kun ei onnistu ollenkaan, niin oli pakko keksiä joku muu tapa tehdä noita herkkuja :) Olisi kyllä kiva oppia se virkkaustaitokin.
PoistaUpeita! Ja kuvat mahtavia!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaTodella kauniit herkut ja upeat maisemat :)
VastaaPoistaKiitos <3 Mökillä on kyllä ihana olla kesäaikaan.
PoistaIhania herkkuja <3 Mistä olet hankkinut tuon vaaleanpunaisen pilkullisen kassin? Olen etsinyt samanlaisia tytön lelujen säilytykseen, mutta mistään ei tunnu vetoketjullisia löytyvän...tai sitten en vaan osaa etsiä oikealla hakusanalla...
VastaaPoistaTuo vaaleanpunainen kassi on itseasiassa Clas Ohlsonilta ja taisi maksaa muutaman euron. Clasulla on muuten ollut tuota samaa kuosia tänä kesänä heidän ns. pikniksarjassaan. On ollut mm. servettejä, mukeja, jätskikuppeja, kertislautasia, kylmälaukkuja jne. Jemmasin juurikin noita servettejä, kertislautasia ja jätskikippoja itselleni tuon kassin lisäksi :)
PoistaVoi apua mikä postaus, ja MITÄ HERKKUJA!!!!! Olet sinä kyllä taitava, ihania juttuja olet saanut aikaiseksi :)
VastaaPoistaKiitos Nina <3 Noita oli onneksi kiva väsätä :)
Poista