torstai 26. kesäkuuta 2014

Pinaattiletut tuoreesta pinaatista

Tämä kesän mökkiherkkuna meillä on ollut nämä tuoreesta pinaatista tehdyt pinaattiletut. Ollaan jo useasti käyty vauvan kanssa vaunulenkillä vastarannalla hakemassa tätini kasvimaasta tätä tuoretta pinaattia ja voi miten hyviä nämä ovatkaan. Lapsetkin tykkäävät näistä. Ovat niin toista maata kaupan einespinaattilettuihin verrattuna, joissa pinaattiakin on niin vähän, että ne on täytynyt värjätä väriaineella vihreiksi. Kerran sattumalta lukaisin yhden nimeltä mainitsemattoman eineslettujen ainesosia ja jäi kyllä kaupan hyllyyn sen jälkeen, kun huomasin mistä niiden lettujen väri on peräisin. 


Pinaattiletut

2 munaa
5 dl maitoa
3 dl jauhoja
 1 tl suolaa
n. 150 g tuoretta pinaattia (tai pakastepinaattia)
1 rkl öljyä tai voisulaa

Riko munat kulhoon ja sekoita joukkoon maito, vehnäjauhot, suola ja öljy. Käytettäessä tuoretta pinaattia keitä niitä ensin muutama minuutti vedessä ja pilko joukkoon. Anna turvota n. puoli tuntia ja paista paistinpannulla voissa. Kannattaa muuten suosiolla tehdä heti kättelyssä kaksi annosta, kun meillä nuo yleensä hupenevat siihen tahtiin, että hyvä jos paistaja pysyy perässä. Tarjoile esim. puolukka- tai mansikkahillon kanssa. Meillä nuo maistuivat parhaiten mansikkahillon kanssa eli ovat meillä enemmänkin jälkkärinä.

2 kommenttia: