lauantai 24. toukokuuta 2014

6-vuotissynttäreiden valmisteluja


Huh! Täällä kuumuudessa rehkin huomisia pojan 6-vuotissynttäreitä varten. Mittari näyttää mukavat 26 astetta ulkona, joten mitäs muuta tekemistä tänään olisikaan kuin täällä sisällä valmistella näitä synttäreitä ;) Onneksi sentään on tuo ilmanlämpöpumppu, jonka saa viilennystilaan, joten nyt on alakerta mukavan viileä eikä helteestä ole tietoakaan.

Meidän synttäriteemaksi valkkautui Angry Birds, joten koristelut ovat luonnollisesti sen mukaiset. Tässä vähän esimakua valmisteluista.


Kutsut ovat jo lähteneet ja kuppikakkujen päälle tulevat koristeetkin olen saanut tehtyä. 


Lippuviirikin koristaa kohta ruokailutilaa ilmapallojen kera.


Muffinssit on kanssa jo leivottu. Nyt olisi vielä näiden wrappien liimaminen ympärille, kuorrutteen teko ja pursotus. Oikeapuoleiset kipot tulevat popparikulhoiksi lapsille.


Lapsille tulevat mehupullotkin saivat kylkeensä teemaan sopivat linnut sekä pillit synttärisankarin nimen ja iän.


Täytekakkupohjakin on onneksi jo leivottu. Nyt olisi vielä koristelu edessä. Onneksi on tosiaan tuo viilentävä ilmanlämpöpumppu, kun voisi olla tuo kerma aika hankala pursotella tässä kuumuudessa. Kaappiin oli jäänyt ristiäisistä tätä vaaleansinistä sokerimassaa, josta intuouduin tekemään näitä kukkakoristeita ja sankarin nimen, jotka täytekakku saa sitten päällensä.

Nyt tämä pieni hengähdystauko onkin ohi ja täytekakun kimppuun :)

14 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää valmistelut :-) Onnea Robinille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset <3 Juhlatkin ovat nyt onnellisesti takana ja itse sankari oli tyytyväinen :)

      Poista
  2. Näyttää mielettömältä, tulee varmasti mukavat juhlat :) Onnea isolle pojalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista <3 Nyyh, niin ne lapset vaan kasvaa ja kohta vietetäänkin jo 18 v synttäreitä :(

      Poista
  3. Meilläkin noi angry birdsit on nyt kova sana :) Kivoja koristeita olet tehnyt kuumuudesta huolimatta. Blogissani on Hupipuisto SnadiStadiin arvonta, tule osallistumaan, kiva vaihtoehto sateisille päiville, niitäkin tulee!

    VastaaPoista
  4. Nuo lasipurkit on söpöt!! Mageet laittaukset :)

    VastaaPoista
  5. Huippu hauskoja ideoita! Meilläkin kovasti suunnitellaan lasten synttäreitä, tyttöni täyttävät 3 ja 4 kesäkuun lopussa :) Ihana blogi sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mukavia synttärijärkkäilyjä sinne ja onnea sankereille jo etukäteen :)

      Poista
  6. Mistä tulostit noin upeita angry juttuja. . ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin ne ihan netistä kuvahaulla. En valitettavasti laittanut sivun nimeä talteen. Tein nuo siten, että hain ensin nuo ns. peruspohjat kuten muffareiden wrapit ja juomapullojen etiketit, johon lisäsin nuo Angry Birds kuvat kopiokoneella, kun en löytänyt suoraan tuollaisia Angry Birds juttuja.

      Poista