maanantai 28. huhtikuuta 2014

Koruilta


Meidän "kylän" kuukausittaisen ns. Marttakerho kokoontui jälleen ja nyt meillä oli teema itsetehdyt korut. Saimme oikein koruesittelijän paikalle ja hän toi kaikki tarvittavat materiaalit. Arvatenkin näiden valikoimien äärellä olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. Iski aivan hirveä valinnan vaikeus ja tekeleiksi tulikin tehtyä aika perinteisiä helmikoruja. Alunperin ajatuksena oli, että tekisin vain yhden helmiaiheisen pidemmän korun, mutta sitten aika loppui vähän kesken ja tein hätäpäissäni sitten kaikki kolme kaulaketjuani helmistä, kun oli sopivasti ne tarveaineet valittuna jo edessäni enkä ehtinyt enää mennä valkkaamaan uusia aineksia.

Koruiltama toimi meillä siten, että jokainen maksoi pienen osallistumismaksun sekä kustakin korusta maksettiin painon mukaan. 


Eikös olekin aika herkullisen näköisiä tarveaineita?



Tämän näköisiä näistä tekeleistäni sitten tuli. Ehkä harjoitus tekee näissäkin mestarin ja seuraavalla kerralla on jo vähän viisaampi. Esim. tuo alakuvan työpaikan kulkukortin nauhan tekisin vähän toisin. Siitä ei pitänyt tulla ollenkaan tuollainen helmijuttu, mutta kun tosiaan aika loppui kesken ja väsäsin sen äkkiä vain edessä olleistani tarveaineista. Voi olla, että tuo ei käytännössä kestä kovinkaan kauaa, mutta eipähän siellä töissäkään tule oltua vähään aikaan. Onpahan sitten odottamassa kun täältä mammikselta palailee.


Pikkuneidille tein äkkiä, jo ajan loputtua, nämä kaksi vaaleanpunaista ranneketta. Toinen on jo yllätys yllätys kateissa. Olihan se jopa päivän tallessa.



 Väsäiltiin kukin niin innoissamme näitä koruja, ettei paljon ehditty edes vaihtamaan kuulumisia, saatikka en ehtinyt edes paljon katsomaan muiden tekeleitä, kun keskittyi niin omiin värkkäilyihinsä. Onneksi kaavailtiin syksyksi uutta koruiltaa, kun niin paljon jäi vielä tekemättä ja monta ideaa toteuttamatta. Silloin kyllä jotain muuta kuin helmiä :)

16 kommenttia:

  1. Voi miten hienoja! Mä haluan mukaan syksyllä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyykin pitää tuo mielessä ja kunhan vielä muistan asian. Nykyään on kyllä niin harvapää, että hyvä että en ole unohtanut vauvaa mihinkään. Yksi päivä tosin autolla ajallessa tuli yhtäkkiä mieleen, että muistinkohan mä ottaa vauvan mukaan ja piti ihan vilkaista takapenkille, että olihan se siellä. No onneksi oli :)

      Poista
  2. Ihania! Kertoisitko lisää tuosta esittelijästä? Mistä hänet löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Otin yhteyttä esittelijään ja kyselin häneltä, että saanko jakaa hänen yhteystietonsa täällä. Hän lupasi itse tulla vastaamaan tänne, joten en uskalla antaa hänen tietojaan tänne julkisesti. Hän ei nimittäin normaalisti tee kotikutsuja ja meillä oli ihan poikkeustapaus.

      Poista
  3. Uusi koruilta elokuun loppuun, niin mäkin pääsen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih! Näillä näkymin meidän uusi koruilta olisi vasta lokakuussa, mutta jos jostain syystä olisi aiemmin, niin ilmoittelen :)

      Poista
  4. Aivan mielettömän hieno idea! Olisipa hienoa saada samainen esittelijä pitämään koruiltaa meillekin ;0) Olisikohan mahdollista saada hänen yhteystietonsa?
    t. Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastailinkin jo tuonne ylemmäs, että olin esittelijään yhteydessä ja hän lupautui tulla vastaamaan tänne, koska hän ei normaalisti tee kotikutsuja ollenkaan, vaan vain yrityksille. Meillä oli ihan nyt poikkeustapaus, että saatiin hänet kotiin. Eli en uskalla nyt jakaa hänen yhteystietojaan täällä, vaan odotellaan, että hän tulee itse kommentoimaan tänne :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Noita oli kyllä kiva tehdä, vaikka tuo seurustelupuoli jäikin vähän toissijaiseksi, kun kukin keskittyi niin korujen tekemiseen.

      Poista
  6. Olipas kauniita koruja, kelpais mullekin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noita oli kyllä kiva tehdä ja niin paljon jäi vielä toteuttamatta. Yllättävän hidasta kuitenkin tuo helmien pujottelu.

      Poista
  7. Kiitos kaikille kehuneille. Minä olen se "esittelijä". Olen yhden naisen yritys nimeltä Savitasku. ( löytyy fb-sivut tällä nimellä ) . Pidän korupajoja lähinnä työporukoille erilaisten virkistyspäivien ja kädentaitojen kerhojen puitteissa. Yksityiskoteihin tulen äärimmäisen harvoin. Syitä on moninaisia, mutta päälimäisenä lähinnä suuri tilan tarve.

    VastaaPoista
  8. Hei, tiedätkö onko gantin ysmy ensiviikon ke ja to vai oliko ne aina to ja pe ? Itselleni ei ole viestiä tullut, mutta jostain syystä ei tullut viime syksynäkään s-postia.

    VastaaPoista