lauantai 15. helmikuuta 2014

Tämäkin vielä


Sairaalakassi vihdoin pakattu, jos tuo lähtö sattuisi piakkoin tulemaan ja synnytyssuunnitelma kirjoitettu. Tosin eipä kyllä ole mitään sen suuntaisia tuntemuksia vielä ollut ja laskettuun aikaan vähän yli viikko. Viimeisin käänne raskauden osalta onkin parin päivän takaa. Nimittäin minulla todettiin vielä näin loppumetreillä raskausdiabetes. Nyt loppuaika sitten tiukkaa dieettiä ja hiilareiden laskentaan ja verensokerin mittausta. Piikkikammoista vähän ensin hirvitti, mutta onneksi nyt ainakin riittää vain tuon verensokerin mittaus, koska mihinkään muuhun ei taida aika riittää. Siinä meni ne mun herkut sitten kertaheitolla roskakoppaan ja mun jokapäiväisen ison jätskiannoksen saa unohtaa.

Sokerirasituskoe tehtiin ihan normaalisti monta kuukautta sitten ja oli silloin normaali. Nyt vauvan suuren koon takia päätettiin vielä tehdä uusi testi ja olihan se raskausdiabetes nyt sitten iskenyt päälle. Tosin en kyllä ihmettele tällä sokerimäärällä mitä olen viime aikoinan syönyt. Aamukaurapuuro on nimittäin vaihtunut sokeriseen mysliin, sokerisia jogurtteja ja rahkoja joka päivä monta, tuoremehuakin parhaimmillaan päivässä litra, kun siihen on tullut raskauden aikana ihan hirveä himo ja jokapäiväinen iso jätskiannos. Enpä muuten ollut tiennyt, että sellaisetkin tuoremehut, joissa ei ole kuin hedelmän oma sokeri eli ei mitään lisättyä sokeria, sisältävät 45 sokeripalaa. Kuka hullu nyt sellaista määrää sokeria päivässä haluaa syödä! Kas kummaa, että sokeriarvot olivat koholla.  Olisi tietysti ollut mukavaa, jos tämä raskausdiabetes olisi huomattu aikaisemmin, että olisi oikeasti voinut vaikuttaa enemmän tuohon. Nyt täytyy vaan toivoa, että sokeriarvot saadaan tasaantumaan sekä minulta että vauvalta ennen synnytystä, koska se vaikuttaa suoraan myös syntyvän lapsen hyvinvointiin. Itseni kohdalta tuo taas merkitsee sitä, että minulla on 40-60 % prosenttia suurempi riski sairastua 2. tyypin diabetekseen jossain vaiheessa elämääni. Pitäisi siis tehdä myös muutoinkin vähän elämäntaparemonttia ja tarkkailla mitä suuhunsa laittaa ja käydä säännöllisesti mittauttamassa veren sokeriarvot loppuelämäni. Nyt sitten totuttelen keinotekoisesti makeutettujen tuotteiden käyttöön, joita olen viimeiseen asti pyrkinyt välttämään.


Sairaalakassiksi valkkautui Dubain reissulta ostettua Michael Korsin raitakassi. Oli sopivan väljä kaikelle tarpeelliselle, joita sinne tuli tungettua. Joitakin vanhoja pikkumiehen vauvanvaatteitakin vielä löytyi säilöstä, jotka pakkasin mukaan, jotta saadaan vauvelille sentään omat vaatteet päälle sairaalasta lähtiessä. Aika vähän olen vielä ostellut vauvalle, mutta eiköhän siihenkin vielä päästä :)


Sairaalakassin tärkein asia on tämä TENS-laite. Onneksi sain vuokrattua taas sellaisen ja saamaan myös sen ennen synnytystä. Viime synnytyksessä tuosta oli nimittäin ihan suunnaton apu kivunlievityksen osalta. Eron huomasi siinä vaiheessa, kun laite otettiin pois käytöstä epiduraalin antamisen ajaksi ja supistukset tulivat normaalisti. Laitteen kanssa kivut olivat vielä olleet jotenkin siedettäviä, mutta sammuttamisen jälkeen supistuksen tullessa meinasi taju lähteä ja näinkin jo kaiken kahtena. Niille joille tuo laite ei ole tuttu, niin kyseessä on laite, joita saa vuokrattua nimenomaan synnytyksiin. Yleensä vuokra pyörii n. 40 euron tuntumassa. Ruotsissa näiden käyttö on aika yleistäkin, mutta täällä Suomessa vielä aika tuntematon. Laitteessa on neljä elektrodia, jotka laitetaan alaselkään supistustusten alettua. Elektrodit ovat sitten kytkettyjä tähän kuvassa näkyvään laitteeseen, josta pystyt itse säätämään sähköimpulssien voimakkuutta supistusten mukaan. Impulssit tuntuvat selässä pienenä kihelmöintinä. Tämä on siis täysin lääkkeetön kivunlievitysmenetelmä, joka sopii juuri alkuvaiheen supistuskipuihin. Loppuvaiheessa haluan kyllä edipiduraalin, joten toivottavasti ehdin saamaan sen nytkin.

Odottavissa dieettitunnelmissa toivottelen mukavaa viikonloppua!

9 kommenttia:

  1. Tsemppiä loppumetreille, kurjaa, että tuli vielä tässä vaiheessa raskausdiabetes! Sairaalakassi on huipputyylikäs! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Eiköhän tässä nämä loppumetrit jotenkin jaksa puristaa :)

      Poista
  2. Upea kassi. Voimia sinne loppusuoralle. Muistan, kuinka aikoinaan makasin kuukauden sairaalassa verenpaineen takia. Meni kyllä kunto ja mehut siinä paikoillaan ollessa. Kaikki meni kuitenkin sitten hyvin. Toiveikasta ja levollista mieltä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 oi tuo kuukausi sairaalassa kuulostaa kyllä aika pitkältä ajalta, mutta onneksi kaikki meni sitten hyvin. Toivottaan täälläkin parasta.

      Poista
  3. Voi miten kurjaa! Tsemppiä viimeisen viikkoon/viikkoihin! Saa nähdä treffataanko me ensi lauantaina :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kutsut on laitettu jo ainakin kavereille menemään, joten saas nähdä miten tosiaan käy. Jotenkin tuntuu siltä, että ei tämä taida ihan vielä tulla, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Synnytystapa-arvio vielä laskettuna päivänä 25.2 ja aion silloin kyllä pyytää käynnistystä lähipäiviin, jollei mitään tapahdu. Vaavi on kohta jo aivan liian iso. Kääks!

      Poista
  4. Tsemppiä loppumetreille! Kurja juttu tuo RD ja että toteaminen meni näin myöhäiselle. TENS laite oli ihan uus juttu, olis ollut täälläkin kova sana kipuihin! Mä en mitään kivunlievitystä ehtinyt saadakaan vaikka epiduraalin olisin ehdottomasti halunnut. Luomuna mentiin olosuhteiden pakosta ja kyllä siitäkin hengissä selvisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui ja apua, jos mäkin joudun tuohon tilanteeseen, että ei ehdi mitään saamaan. En edes halua ajatella sitä tilannetta tai en uskalla mennä ollenkaan synnyttämään, vaikka eipä se taida kovinkaan paljoa musta olla kiinni :) Täytynee varmaan heti rynnistää kohti sairaalaa, kun supistukset alkavat. Jos teille tulee vielä kolmas, niin suosittelen kyllä lämpimästi tuon TENS-laitteen vuokrausta :)

      Poista
  5. No voi kurjuus että tuon sait vielä riesaksi :/
    Mulla ei epiduraali vaikuttanut tällä kertaa ollenkaan, viimeksi sain siitä niin hyvän avun mutta nyt ei, tiedä sitten oliko laittajasta kiinni vai mitä. Spinaali toimikin sitten kyllä loistavasti, tosin senkin teho loppui ennen tunnin kestävää ponnistusvaihetta!:P
    Tsempit loppusuoralle, ei mee kauaa enää että sielläkin on vauva kainalossa :) <3

    VastaaPoista