Tuli sitten taas pistäydyttyä Creamin ystävänmyynnissä ja eihän sieltä taaskaan päässyt ulos ilman isoja ostoksia. Vähän oli kyllä ostan sikaa säkissä olo, kun olin ison mahani kanssa siellä ja mitään vaatetta ei oikeastaan voinut kokeilla, kun eihän ne kuitenkaan mene päälle. Lisäksi ei sitä tiedä, että minkä kokoiseksi sitä sitten taas jää synnytyksen jäljiltä, mutta en silti voinut vastustaa. Nämä ostokset ovat onneksi sen verran väljiä, että ihan hirveän suurta riskiä ei pitäisi olla.
Cream on yksi lempimerkeistäni Tommy Hilfigerin ja Ralph Laurenin rinnalla. Tosin eihän noita merkkejä voi edes verrata keskenään, kun ovat niin erilaisia. Cream on tätä pitsistä romanttista linjaa. Ei ehkä niin monen makuun, mutta minusta nuo ovat vaan niin ihania.
Tämä mekko ja alakuvan Kaffen paita ovat kyllä niin väljiä, että nämä ainakin taatusti mahtuvat päälle synnytyksen jälkeenkin. Kaffen paita peittää vielä sopivasti noita vatsamakkaroitakin :)
Creamillä on myös pikkutytöille oma mallistonsa, jonka nimi on Creamie. Pikkuneidille löytyikin tämä Creamien söpö kevättakki. Vähän se on vielä väljä, mutta äkkiähän nuo lapset kasvaa ja hihoja voi aina kääntää. Pikkuneiti oli aivan ihastuksissaan tästä ja takkia piti pitää päällä koko ilta kun hän sai sen. Onneksi sentään oli mieleinen, kun sitä ei enää koskaan tiedä minkä vastaanoton joku vaate saa.
Hmmm....näyttää noudattavan nämä ostoksieni värisävyt aika samaa väriskaalaa. So sweet!
Aivan ihania löytöjä olet tehnyt! Pitäisi itsekin päästä jonnekin ystävämyyntiin, yleensä huomaan nämä liian myöhään! :D Tuo neidin takki on aivan ihastuttava!
VastaaPoistaTuo neidin takki on tosiaan ihana ja onneksi tosiaan meidän neidinkin mielestä. Enää ei aina kelpaa ne äipän ostokset. Onneksi ihan hirmu isoja vika ostoksia ei ole vielä tullut :)
PoistaNå joo olimme me samaan aikaan siellä... Ostin myös tuo vanharoosan värinen jakku... Kyllä siellä oli niin paljon ihanaa !
VastaaPoistaMinulla oli tytär mukana, ja hän oli menossa työhastatteluun, miin meillä ei ollut niin paljon aikaa.
Kraam
Sanne
Tuo roosa jakku oli kyllä kiva noine kukkineen. Toivottavasti työhaastattelu meni hyvin :) Ehkä törmäämme taas seuraavassa ystiksessä ja minäkin saan tämän vauvan ulos tuolta masusta, että pystyy kokeilemaankin jotain vaatetta :)
PoistaIhana tuo tytön takki!! Meillä myös joskus olen jotain tuolta merkiltä tyttärelle ostanut. Laatukin on ihan hyvä.
VastaaPoistahttp://satutalo.blogspot.com
Itse en ole aikaisemmin tosiaan meidän neidille vielä ostanut mitään tuolta merkiltä ja tämä takki olikin ensimmäinen hankinta. Onneksi oli sentään mieleinen. Kiva kuulla, että laatukin on ihan hyvä.
PoistaNiin suloisia vaatteita! Voitko kertoa missä tämä ystävämyynti pidetään ja missä siitä ilmoitetaan?
VastaaPoistaBlogisi on aivan ihastuttava, Onnellista eloa teille tulavan vauvan kanssa <3
t. Anne
Kiitos :) Kyseinen ystävänmyynti on Krunikassa Helsingissä. Valitettavasti en muista pitäjän nimeä, kun saan aina viestiä noista. Jos laitat vaikka meiliä minulle kristallinhohtoa@gmail ja yritän kaivaa sinulle jostain heidän meiliosoitteensa.
Poista