lauantai 21. joulukuuta 2013

Takan jouluilme


Hitsit! Miksi meillä ei ole manttelitakkaa, jonka reunalle saisi laitettua kaikkea kivaa esille kuten mm. joulusukat roikkumaan. Ei auta valitus markkinoilla, vaan nyt on mentävä tämän suoraseinäisen takan kanssa. Itsepähän olen tämän joskus valkannut, mutta niin se mieli vaan matkan varrella voi muuttua. Saa olla tyytyväinen, että on edes jonkinmoinen takka.


Koska sitä manttelitakkaa ei siis ole ja halusin nuo joulusukat kuitenkin takan kylkeen roikkumaan, niin piti kehitellä tällainen viritys. Tekohavuköynnös valojen kera ja siihen joulusukat roikkumaan. Toimii se jotenkin näinkin. Lapsien nimillä olevat sukat olen joskus ostanut Jenkeistä ja tuon nimettömän sukan ostin nyt Dubain Pottery Barn Kidsistä. Se odottelee vielä nimeä kylkeensä ;)


Nämä joulusukat ovat toimineet myös osittain joulukalenterina. Mailegin Nisse joulukalentereiden taskut kun ovat niin hitsin pienet, että harva se päivä olen joutunut sujauttamaan kyseisen päivän yllärit tuonne joulusukan sisälle, jonne onneksi humahtaa isompikin tavara.


Ihme ja kumma, että tämä meidän monen monta vuotta vanha oleva joulupukki on vielä ehjä. Joka joulu kun lapset sitä retuuttavat ympäri taloa, mutta vielä se omin jaloin seisoo ja jaksaa ilahduttaa meitä aina uudestaan ja uudestan.

Vielä kun joku jaksaisi sytyttää tulen tuonne meidän takkaan :) Liian harvoin sitä tulee poltettua, vaikka se niin ihana tunnelman luoja onkin.

9 kommenttia:

  1. Oi, noi joulusukat on kyllä ihan huiput ja kivat noin tonttujen vartioidessa :)
    http://onnellinenoliivi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kaunis kokonaisuus. Meilläkään ei ole oikein sopivaa paikkaa ripustamiseen, vaikka takka onkin. Onneksi voi vähän soveltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Pitää ruveta soveltamaan, jos meinaa saada joulusukat takan eteen roikkumaan. Meilläkin menee siima tuosta köynnöksestä katossa olevaan ruuviin ja näin sai tuon köynnöksen kiinnitettyä tuohon takan eteen. Ei oikein viitsinyt ruveta porailemaan mitään ruuveja itse takkaan, kun ei tiedä minkälaisia palasia siitä olisi lohjennut. Mukavia jouluvalmisteluja :)

      Poista
  3. Koska siihen sukkaan tulee se nimi? Onnea ;) tämä nimetön sukka lienee syynä siihen matkojen uudelleen järjestelyyn..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivottavasti ensi jouluna siinä tosiaan olisi kirjailtuna jo nimi ;)

      Poista
  4. onnea uuden joulusukan johdosta. Ilmeisesti sukan väri kertoo sukupuolen :) Hyvää joulua koko perheellenne!

    Sirkku Pirkanmaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Oli sopivasti vielä alennuksella tuo kyseinen vaaleansininen sukka Dubain Pottery Barn Kidsissä:) Hyvää joulua myös sinne Pirkanmaalle :)

      Poista
  5. Täältä niitä paljastuksia löytyy kun eksyy lueskelemaan vanhempia juttuja ♥

    VastaaPoista