maanantai 2. joulukuuta 2013

Adventtikynttelikkö


Hyvää joulukuuta ihanaiset lukijat! Kamalan äkkiä tämä joulukuu sitten taas tuli, vaikka mukamas taas piti tehdä kaikki hyvissä ajoin, mutta aina tuo joulu vaan jotenkin yllättää. Vielä olisi muutama joulukoriste laittamatta ja sitten meidän joulukoristelu rupeaakin olemaan mallillaan. Vielä kun joku siivoisi tämän huushollin ja kun se pysyisi siistinäkin enemmän kuin sen muutaman tunnin.


Väsäsin elämäni ensimmäisen adventtikynttelikön. Kuumaliimalla punaista satiininauhaa peltiastian ympärille ja rusetti kylkeen (ohje rusetin tekoon on ollut täällä blogissani aikaisemmin ja postauksen näet tästä), lasten hiekkalaatikosta vähän lainattua hiekkaa ja kynttilät pystyyn sammaleiden keskelle. Peltiset numerolaput kiinnitin katkaistuilla nuppineuloilla. Tosin ei mennyt ihan putkeen se katkaisutouhu, kun ensimmäisen neulan palaset sinkosivat niin vauhdilla silmien ohi, että ovat edelleen karkuteillä jossain täällä meillä. Toivottavasti ei löydy kohta jonkun jalkapohjasta. Tämän jälkeen passitinkin miehen tuohon katkaisuhommaan tai olisi ollut koko kämppä täynnä katkenneiden neulan palasia.


Oi ihana joulukuu! :) On tämä vaan niin mukavaa aikaa! Vähän tuolla lumellakin oli yritystä saapua tänne meille asti, mutta aika heikoksi jäi. Saas nähdä jos vaikka tällä viikolla sitten tulisi. Tosin en kyllä tuosta lumesta välitä tippaakaan, mutta se tuo sitä kaivattua valoisuutta pimeyden keskelle ja jotenkin kuuluu jouluun, mutta muutoin voisi ihan hyvin olla poissakin.


 
Kirpsakkaa joulukuuta ja uutta viikkoa! Se onkin ihanan lyhyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti