torstai 7. marraskuuta 2013

Mailegin baseball pupu ja vinkkejä Dubaihin?


Vihdoin ja viimein meilläkin on Mailegin L -kokoinen pupu. Kauan tästä olen haaveillut, mutta eipä ole tullut hankittua. Pienempiä pupuja meiltä löytyykin jo, mutta tämä iso komistus on puuttunut.


Mailegin L -kokoinen Baseball pupu on Kaunis Coto -nimisestä sisustusliiikkeestä, johon tutustuin ensimmäistä kertaa. Kivijalkamyymälä löytyy tuolta Vaasan suunnalta. Valikoimassa kaikkea ihanaa sisustustavaraa kuten mm. Ib Laurensenia, Bloomingvilleä sekä Mailegiä. Kannattaa käydä kurkkaamassa. Nettikaupan sivuille pääset tästä klik klik. Liikkeen tarjonnasta kuvia myös tuolla alempana.


Vähän tuli eripuraa lasten kesken, että kukas tämän söpöstyksen sitten saa. Pikkuneiti tanssahteli iloisesti pupun kanssa ja oli aika huvittava näky, kun pupu oli melkein isompi kuin hän itse. Pikkumies sitten puolestaan otti pupun viereensä nukkumaan ja siitä tulikin hänen uusi unikaverinsa. Yhtenä iltana hän oli jopa hakenut pikkuneidin huoneesta sellaisen nuken sängyn, johon hän oli laittanut tuon pupun nukkumaan yöksi sänkynsä viereen. Herttaista! :) Kyllä pupunen taitaa tuonne pikkumiehen huoneeseen nyt kotiutua, joten pojat saavat olla omassa rauhassa. Pikkuneiti voi sitten välillä käydä kaappaamassa sen omiin rientoihinsa.
Alla vielä kuvia Kaunis Coton tarjonnasta. Aika ihania juttuja myynnissä.

 











Lopuksi kiva uutinen kaikille lukijoilleni. Kaunis Coto -sisustusliike on luvannu sponsoida blogiini Mailegin Nisse -arvonnan, joka tosiaan tulossa sitten hieman myöhemmin, mutta ajattelin jo paljastaa teille tuon tässä vaiheessa. Liikkeeseen on jo saapunut paljon Nissejä, joten kannattaa käydä kurkkimassa. Alla muutama kuva tämän vuoden Nissetarjonnasta.




Siis ihanaa kun saa kohta kaivaa jo omat Nisset kaapista esille ja ruveta täyttämään meidän kalenterinissejä lapsille. Sitä ennen tosin pitäisi lähteä kohti Dubaita ja lähtö sinne onkin jo perjantaiaamuna eli huomenna. Olen lähdössä pikkuneidin ja hänen kummitätinsä kanssa viikon reissulle nauttimaan lämmöstä. Tosin tämä meidän tyttöjen reissumme piti olla alunperin kahden viikon reissu Thaimaaseen helmikuussa (minä ja pikkuneiti sekä hänen kummitätinsä sekä hänen toinen tyttärensä), mutta tiettyjen yhteensattumien vuoksi ne ostetut ja maksetut Finskin lennot on nyt saatu vaihdettua minun ja pikkuneidin osalta tähän viikon Dubain reissuun. No onneksi sentään pikkuneidin kummitäti pääsee nyt sitten koko perheensä voimin nauttimaan vielä Thaimaastakin helmikuussa. Joskus myöhemmin sitten lisää tuosta sopasta, mikä tuohon liittyy, mutta matkaan tosiaan nyt päästään, vaikka kyllä minä mielelläni sinne Thaimaan lämpöönkin olisin mennyt, tosin en helmikuussa :) Kaiken kukkuraksi minulle oli varattu erin ystäväni kanssa Aurinkomatkojen viikon Dubain reissu nyt joulukuun alkuun, mutta sen sai onneksi peruttua 60 euron peruutusmaksulla, mutta tästä sitten joskus enemmän, että miksi tällaiset muutokset piti tehdä :) Jos sinulla on vielä heittää pikaisesti jotain vinkkejä Dubaihin, niin mielelläni otan vastaan. Viime Dubain reissu kun oli vuonna 1996, joten on pikkaisen erit jutut siellä nykyään. Elikkäs blogi hiljenee nyt vähäksi aikaa, jollen nyt innostu laittelemaan vielä joitakin ajastettuja postauksia.

Kuulumisiin! Mä lähden pakkaamaan biksuja ja aurinkorasvoja! :)

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana Nisse! Niitä voisi olla vaikka kuinka paljon, eikä ollenkaan kyllästy :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lomaa! Jään kans odottelemaan Dubai vinkkejä, itse suuntaan sinne tammikuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laittelen sitten reissun jälkeen vähän Dubain tunnelmia tänne.

      Poista
  3. Noi Nisset (ja muutkin Mailegin hahmot) on ihania. 10-vuotta sitten olin töissä liikkeessä jossa oli myynnissä Nissejä, enkä raskinut ostaa yhtään. Muistan kun haaveilin semmosesta jätti-isosta Nissestä, joka sopisi valkoiselle sivusta vedettävälle sohvalle. Uskomatonta että ensi vuonna mulla on se koti mihin voi sen valkoisen sohvan laittaa, mut Nisse vielä puuttuu (sohva mulla jo on)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä sikakalliita ja saa miettiä kaksi kertaa niiden ostoa. Vähän mietin, että josko ompelisin itse tuolle pupulle kaverin, mutta tyttöversion. Täytyypi ruveta suunnittelemaan. Niin ja tuo valkoinen sohva on hyvä alku :)

      Poista