keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Vaatteiden nimikoiminen

Sain yhteydenoton, että haluasinko lähteä mukaan vaatteiden nimikoimiseen liittyvään blogiyhteistyöhön ja koska se on meillä erittäin ajankohtainen aihe, niin päätin ottaa kokeiluun uusia silitettäviä nimilappuja sekä nimellä ja puhelinnumerolla olevia nimikoituja tarroja liimattavia tarroja.


Ongelmana osassa päiväkotivaatteita on se, että tuo valmistajan lappu on musta, johon ei kertakaikkiaan voi kirjoitella mitään ellei omista pesunkestävää valkoista tussia. No meillä ei sellaista ole ja en tiedä mistä sellaista edes mahtaisi saada. Näihin vaatteisiin on siis yksinkertaisinta silittää tuo nimilappu kiinni.


Tämän näköisiä silitettäviä nimilappuja meille sitten tuli. Tilausvaiheessa saa valita muutamasta eri fontista ja kuvasta mieleisensä. Pikkumiehelle valikoitua jalkapalloa ja pikkuneidille prinsessaa. Tekstiä mahtuu kaksi riviä, mutta itselleni riitti tuo yksi, koska en halunnut laittaa näihin sukunimeä, puhelinnumeroa tai osoitetta. Liimattaviin tarroihin laitoin puolestaan  puhelinnumeron, jonne löytäjä voi sitten palautella meidän lasten hukkaamia tavaroita. Niistä ei nyt ole täällä valitettavasti kuvia, kun en halua laitella tänne blogiin näkyville puhelinnumeroamme. Tilaukset tulivat noin viikossa.

Ainoa miinus noissa silitettävissä nimilapuissa oli se, että ne vaikuttivat aika heppoisilta ja niitä oli vähän vaikea saada tuosta liuskasta irrotettua ehjänä. Niinpä leikkasin ne ihan saksilla, vaikka siinä olikin katkoviivat. Pesunkestävyyttä en ole vielä testannut, joten toivottavasti ovat tallella vielä pesunkin jälkeen. Ohjeessa oli kyllä maininta, että pitäisi kestää ihan normaali pesun.


Nimilaput on tilattu http://www.labelyourself.com/fi sivustolta.

3 kommenttia:

  1. Toi on varmasti hyvä juttu lapsiperheissä, kiva idea!

    VastaaPoista
  2. Ihan normaali tekstiiliteippi ajaa saman asian ja pysyy pesutkin! :) Siihen vaan tussilla kirjoittelee.

    VastaaPoista
  3. Millä nää teipit ja silityskuvat saa vaatteista sitten irti joskus?

    VastaaPoista