sunnuntai 18. elokuuta 2013

Riine -mekko


Kesän yksi projekteista oli ommella jotain pikkuneidille ja sainhan minä sentään yhden mekon aikaiseksi. Kyseessä on Riine -mekko Mekkotehdas kirjasta. Taitaa olla elämäni kolmas mekko-ompelu ja hyvinhän tämäkin onnistui vaikka itse sanonkin. Ihka ensimmäinen tekeleeni oli Maret -mekko samaisesta kirjasta. Sen kuvia näet täältä. Nyt kun olen verrannut tätä Riine mekko ja Maretia keksenään, niin melkeinpä pidän siitä Maretin mallista enemmän. Istuu jotenkin paremmin päälle. Pidensin tämän Riinen kaavoja jonkin verran, että menisi sitten ensikin kesänä ja lopputulema oli se, että mekosta tuli niin pitkä, että taitaa olla jo meidän pikkuneiti koulussa kun tämä on sopivan pituinen :)


Tämän herkullisen muffarikankaan löysin Eurokankaasta ja onneksi pikkuneitikin tykästyi siihen. Viime ompeleestani eli tuosta Maret -mekosta tuli nimittäin vähän sanomista, että hänen mielestään se on ruma. Taisi olla vähän pahalla päällä silloin, kun on kuitenkin ihan kiltisti sen sitten laittanut päällensä.


Näiden takanappien laittaminen on vaan jotenkin aina yhtä hankalaa ja tulee jotenkin aina liian löysät noista lenkeistä. Hih, täytyy vaan kasvattaa pitkä tukka meidän neidille, että menee nuo takanapit piiloon ;)

Kaapissa olisi vino pino kankaita odottamassa ompelemista, mutta missäs välissä sitä taas ehtisi sellaisiin hommiin. Kesälomakin kun jo meni. Ehkä sitten joululomalla :)

4 kommenttia:

  1. On vain ihania mekkoka ihanilla kankailla. Mulla odottaa myös kankaat pinossa vielä sitä aloitus inspiraatiota. Kirjan oon kuiten jo ehtinyt hankkia :) terveisiä Heinässä heiluvasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan hankkiminen on jo hyvä aloitus ja ei sitä tiedä koska se inspiraatio yhtäkkiä iskee, niin kaikki onkin sitten valmiina :) Ompelun iloa sinne ja mukavat alkavat viikot!

      Poista