Lähdin Honkkarista ostamaan krysanteemejä ja tämän orkidean kanssa kävelin ulos. Krysanteemit olivat sen verran huonovointisia, että jätin ne suosiolla ostamatta, mutta onneksi ei ihan tyhjinkäsin tarvinnut palata kotiin. Huomasin, että orkideat olivat vain 3.95 euroa kpl eli siis melkein ilmaisia. Harvoin tuohon hintaan saa näinkin isoja orkideoita. Edellinen orkidea olikin juuri sopivasti tiputtanat kaikki kukkansa miehen hoivassa, joten olikin aika saada uusi orkidea, joka on yksi lempikukistani. Aika usein niitä tuleekin ostettua. Joskus jopa olen saanut jonkin orkidean kukkimaan uudelleen, mutta yleensä luovutan ennen kuin mitään tapahtuu. Vielä kun jaksaisi näin laiskana ihmisenä uppokastella tuota, niin kestäisi tuo kukinta kauemmin.
Täällä on oikea harmitus meneillään. Nimittäin ulkoinen kovalevyni sanoi palvelussopimuksensa irti parin käyttövuoden jälkeen. Ainahan toitotetaan, että muista ottaa varmuuskopiot ja siirrä tietokoneesta ne muualle ja niinhän minä olen kiltisti tehnyt. Siirtänyt ne talteen koneelta tuonne ulkoiselle ja nyt kesän aikana jouduin tekemään suursiivouksen kannettavaani kun ei mahtunut enää yhtään kuvaa siihen ja siirsin ne tuonne ulkoiselle kovalevylle ja deletoin tietysti tuolta koneeltani. Ei sitten tullut mieleenkään, että se ulkoinen kovalevy sanoo palvelusaikanasa irti ja eihän mulla tietysti ole nyt sitten enää missään kopioita, kun tietysti tyhjensin kannettavan tietokoneen roskakorinkin. Kovasti tässä pähkäilen, että maksanko vähintään tuon parisen sataa, että joku ammattilainen selvittää, että saako tietoja sieltä vielä talteen ja jos homma on vaikeaa, niin summat voivat olla 1.000-2.000 euron luokkaa. Tulee vähän turhan kalliit kuvat, mutta kun tosiaan kaikki kuvat siellä vuodesta 2005 lähtien :( No ainakin otan opikseni ja tästä lähtien otan kyllä käyttöön kaksi eri ulkoista kovalevyä (jotka täytyy tosin käydä ensin ostamassa), kun ei tuonne nykyiseen kannettavaani hirveästi kuitenkaan kuvia mahdu. Nykyinen kannettavakin vetelee jo varmaan viimeisiään, kun pitää välillä niin outoja ääniä eli aikamoinen satsaus siis tulossa, kun pitää käydä ostamassa uusi kone, pari ulkoista kovalevyä ja sitten vielä nuo ammattilaisen kaivamiskulut tuohon päälle, jos ne vanhat kuvat saisi pelastettua. Höh sanon minä!
Mutta iloisempiin asioihin. Se olisi sitten taas perjantai ja kesäinen viikonloppu edessä. Me suunnataan mökille rentoutumaan ensimmäisen tarha- ja työviikon jäljiltä! Äkkiä tuohon rytmiin kyllä taas palautui ja tuntui, ettei olisi ollutkaan ollenkaan lomilla :(
Mulla läppäri hajos muutamia vuosia sitten, mutta liikkeessä saivat kaikki kuvat levylle eikä maksanut paljoa! Yllätyin, miten edullista se olikaan. En tidä, onko paikkakuntakohtaisia eroja sitten.
VastaaPoistaOk. Ilmeisesti riippuu paljolti siitä, että mitä vaurioita kone on kärsinyt. Aikamoiset hintaerotkin tuntuivat olevan, kun hintahaarukka ihan helposta työstä liikkui 200-650 euron välillä ja jos vaikeampi niin sitten mennään yli 1.000 euron. Täytyy miettiä vielä, että mitä tuon kanssa tekisi. Olishan ne kuvat kiva saada takaisinkin.
PoistaTekniikan vanhentuminen on harmmillista..
VastaaPoistamutta onni on ihana orkidea! nyt alkoi tehdä mieli itsekin kipaista joskus honkkarissa ^^
Äläs muuta sano! Nykyajan laitteethan eivät ole edes tarkoitettu kestämään, vaan hyvä jos ne parisen vuotta toimivat. Kantsii tosiaan kipaista Honkkarissa lähipäivinä, kun tuo orkidea taisi olla joku tarjous tai ainakin niin ajattelin, kun oli sen verran halpa :)
Poista