perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vastauksia

Sain mukavan haasteen Keski -blogin Jenniltä. Kymmenen kysymystä joihin pitäisi vastata. Alla meikäläisen vastaukset Jennin kysymyksiin.

1. Mikä oli ensimmäinen blogi, jota aloit seurata ja miksi?
Ensimmäinen blogi, jota aloin seurata oli n. 3 vuotta sitten naapurini Hanniksen blogi ja taisi olla silloin nimeltään Toukokuun tyttö. Siinä vaiheessa olin täysin tietätämätön tästä blogimaailmasta ja mihin se voi johtaa. Sitä sitten jäi koukkuun eri blogien seuraamiselle. Tässä vaiheessa vielä ajattelin, että itse en kyllä koskaan mitään blogia rupea kirjoittelemaan. Liian aikaavievää ja kuka nyt haluaisi meikäläisen höpinöitä kuulla. Tässä sitä nyt sitten ollaan :)

2. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?
Aika sekasotkuinen ainakin, mutta kaipa se tuonne maalaisromanttisen puolelle lipsahtaa. Tällä hetkellä haluaisin laittaa meidän kodin lähes valkoiseksi ja vähän sen seuraksi vaaleanpunaista ja harmaata. Tätä päivää ei vaan taida koskaan tulla. Lisäksi ihannoin kaikkea vanhaa ja on tullut entisöityäkin aika monta huonekalua. Isoin ja vaativin oli laiskanlinnan entisöiminen. Jousien uudelleen sitominen oli aika haasteellista ja kyllä niitä naruja sitten vedettiinkiin kädet verillä, että saatiin sopivaan kireyteen ja korkeuteen. 

3. Mikä oli haaveammattisi lapsuudessasi?
Minulla oli lapsuudessani kaksi haaveammattia. Toinen oli arkkitehti ja toinen juristi. Toinen niistä sitten toteutukin kohdallani :) Tiesin jo pienestä pitäen, että tuo on se ainut ja oikea ammatti minulle ja olin vielä niin onnekas, että pääsin heti ensi yrittämällä sisään kyseiseen opiskelulupaikkaan. Kertaakaan en ole katunut tuota jo lapsuudessani tekemääni haaveammattivalintaani.

4. Suomen paras kesäkaupunki?
Kyllä se on ehdottomasti Turun saaristo ihanine maisemimeen. Alla muutama kuva meidän pienestä veneretkestä Turun saaristossa pari päivää sitten. Oli aivan tyyni aamu, joten hypättiin veneeseen ja lähdettiin merelle.



5. Helppo kesäruoka?
Kaikki grillattu ruoka. Vähän lihaa, maissia ja kasvisvartaita ja mukava kesäruoka onkin valmis. Niin ja uusia perunoita voin kera ei voita mikään.

6. Mikä huonekalu/sisustusesine on toivelistallasi ykkösenä?
Tähän on niin helppo vastata. Se on nimittäin ehdottomasti uusi sohva. Inhoan ylikaiken tuota meidän nykyistä sohvaa. Se on ollut vielä ihan sikakallis, mutta sikahuono. Istuinleveys on liian pitkä itselleni eli joudun laittamaan tyynyn selän taakse, että siinä pystyy edes istumaan. Täytteenä on untuvaa, jonka vuoksi selkätyynyt ovat aina ihan lytyssä ja niitä hiivatin höyheniä tunkee sieltä kankaan läpi pistelemään.

7. Lempi sisustusohjelma?
Silloin joskus se oli Tila -ohjelma, mutta kun sitä ei valitettavasti enää tule, niin valkkaan kanadalaisen Sarahin sisustusohjelmat. 

8. Oletko jo kastanut talviturkin?
Juu en, enkä taidakaan uskaltaakaan. Olen sen verran vilukissa, että en hirveästi tuolla vedessä uiskentele täällä Suomessa.

9. Lempi sisustusliike?
Voih, näitä on niin monta, mutta mainitaan Loviisan Aitta Ruskolla Turun kupeessa.

10. Millaisia kesälomasuunnitelmia sinulla on?
Ehdottomasti mökkeilyä ja heinäkuun lopussa käydään Köpiksessä ja Legolandissa. Voisin ihan listata tähän kesäloman things to do -listan:
- Tee mökin rantaan terassi yhdessä isäni kanssa.  Sen ympärille tulevien kukkapenkkien maalaus, multien haku ja kukkien istutus. Sen ympärille päätin vielä kärrätä täyteen kiviä ja hiekkaa. Huoh, arvatkaas olenkos täällä viikon ajan lapioinut hiekkaa kärryihin ja kuskannut sitä tuonne rantaan. Nyt olen sitten uurastanut kivien hakemisessa. Aika hikistä puuhaa yksitellen noita kiviä tuonne hakea ja asetella.
- tilaa mökille lapsille leikkimökki, kasaa se yhdessä isäni kanssa, maalaa se ja sisusta
- maalaa kaikki mökin ikkunanpokat ja -karmit sekä ovet sisä- ja ulkopuolelta ja ennen sitä työtä, hio kaikki pinnat
- maalaa keinu, pöytä, uuden terassin laudat ja kukkapenkit sekä laituri
- ompele pikkuneidille mekkoja, nukkekotiin tekstiilejä, nuken sänkyyn peitto ja Barbie sängyn maalaus, viimeistely ja peiton ompelu. Alla kuvia kankaista, joista pitäisi loihtia jotain tänä kesänä.




  
- tee nukkekotiin kukkia
- valkkaa noin 100.000 kuvan joukosta tilattavat kuvat ja laita ne kansioon puuh!
- entisöi viime kesänä ostettu arkku
- suunnittele ja hae tarvikkeet uuteen lankkupöytään, jonka isäni lupasi rakentaa
- lue lukematta jääneet sisustuslehdet
- lisäksi tekisi vielä mieli rakentaa itse Barbietalo 
- yritä rentoutua jossain vaiheessa :) 
Tässähän tulee aikamoinen lomastressi kun tuota listaani katselen. Itsepähän olen nuo työt itselleni täksi kesäksi haalinut. Tosin en voisi kuvitellakaan, että olisin täällä mökillä vain löhöillen. Aina pitää olla jotain tekemistä, joten  nuo käsillä tekemiset ovat enemmänkin rentoutumista, joten ei voi valittaa.

Tässä tulevat omat 10 kysymystäni:

1. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia ja mistä saat inspiraatiota blogin kirjoittamiseen?
2. Minkälaista sisustusta et voisi koskaan kuvitella kotiisi?
3. Meri vaiko järvi?
4. Mitä et olisi koskaan valmis tekemään?
5. Minkälaisista blogeista pidät?
6. Rentoutumiskeinosi?
7. Jollet asuisi Suomessa, niin valintasi olisi?
8. Mökki, purjevene vaiko kesä kaupungissa?
9. Oletko nyt haaveammatissasi?
10. Kesäsuunnitelmasi

Nämä kysymykset lähtevät seuraaville blogeille:

10 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Yritän toteuttaa sen ensi viikolla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos ennätät jossain välissä vastailemaan, mutta ei mitään stressiä vaikka et ennättäisi :)

      Poista
  2. Ihania kankaita, ja olipa lohdullista kuulla, että muillakin on pitkiä To do-listoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pitkä lista tosiaan tuli täksi kesäksi. Ihan ei ollut kyllä tarkoitus noin pitkää listaa alunperin tehdä kesälle, mutta kaikkea tuli taas haalittua.

      Poista
  3. Siis kuinka pitkä kesäloma sulla oikein on??? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, 6 viikkoahan mulla, mutta silti taitaa mennä vähän tiukille tuon listani kanssa :(

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoista luettavaa ja ihania kuvia (ja kankaita!) lisänä. Mutta mua alkoi toi sun to do-lista kyllä hengästyttää, muista nyt vähän rentoutuakin! :D Kiitos, kun vastasit Cride! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin on ruvennut kieltämättä tuo listani jo vähän ahdistamaan. Taitaa olla aikamoinen työleiri tämä kesäloma tällä kertaa :)

      Poista
  5. Kiitos kovasti tästä <3 Mä olen ankaran huono näitä jatkamaan mutta yritän ;) Monenlaista sieltäkin to do listalta löytyy.. ja jos ei kaikkea ehdi tekeen se ei haittaa nautitaan kesästä :) mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei mitään stressiä tuosta :) Itse kanssa todella huono noissa ja aina jää tekemättä, mutta nyt kerrankin sain aikaiseksi vastata tuohon haasteeseen. En toki pahastu, vaikka et ehtisi vastaamaan. Tiedän nimittäin tuon tunteen, että jotenkin nuo haasteet aina jäävät unohduksiin :)

      Poista