Eilen meidän perhe suuntasi viettämään mukavan aurinkoista lauantaita Porvoon nostalgisiin maisemiin. Eipä ole pariin vuoteen tullutkaan käytyä siellä. On se vanha kaupunki vaan niin nätti kesäisin ja ne ihanat vanhat puutalot. Lisähuomion ansaitsee kyllä vanhan kaupungin liikkeiden suloiset kukka-asetelmat ovien ulkopuolella. En muista, että ennen olisi ollut noin paljon panostettu niihin tai sitten en vaan ole kiinnittänyt niihin aikaisemmin huomiota.
Tätä koiraa, jonka selässä oli punaisia ruusuja, uskalsi mennä ihastelemaan ihan lähietäisyydeltä.
Porvoon vanhassa kaupungissa pitää tietysti piipahtaa Riimikossa, joka erottuu kyllä edukseen normaaleista leluliikkeistä positiivisessä mielessä. Myynnissä on jotain muutakin kuin tusinatavaraa ja vitsit mikä nukkekotitavaraosasto siellä olikaan. Niistä ostoksista tulossa ihan oma postauksensa.
Meidän perheen kuninkaalliset :) Prinssi ja prinsessa Riimikon edustalla.
Erilaisissa sisustusputiikeissa piipahdettiin ahkerasti ja yksi oli mm. tämä Kodin Kruunu -niminen liike, josta alla muutama kuva.
Heh ja eihän Porvoossa voi käydä ilman, että piipahtaa Brunbergin tehtaanmyymälässä. Johonkin ne eilen ostetut karkitkin ovat hävinneet, vaikka niitä taisi olla parisen kiloa. No kohta ne kyllä tosiaan löytää tuolta vyötäröltä. On se uunituore suklaa ja lakritsi vaan niin hyvää :)
Tämä hauska linnunpönttö oli myynnissä yhden liikkeen ovenpielessä. Lintujen Beach House tyylikkyyttä.
Olin sopinut Porvoon vierailun yhteyteen käynnin Sasu´s Playhouseen ja tästä sisustajan aarreaitasta onkin tulossa ihan oma postauksensa. Sain mukaani myös erittäin mukavan arvontapalkinnon, joten kohta taas arvotaan.
En ollut muuten ennen huomannutkaan, että tällainenkin viehkeä porttikongi on ihan vanhan kaupungin ytimessä.
Päivämme päättyi lounaalle Fryysarinrantaan. Kyseessä on kesäisin toimiva ravintola vanhassa aitassa ja aika mukava terassikin siinä oli jokimaisemin. Ruoka oli myös oikein hyvää.
Tältä ravintola Fryysarinranta näytti vastarannalta katsottaessa. Onneksi nuo vanhat idyyliset aitat ovat vielä jäljellä eikä niitä ole 60- ja 70 -luvun purkuvimmoissa purettu.
I love Porvoo! :)
I love Porvoo! :)
Ihania Porvoo kuvia!
VastaaPoistaKävin itsekin pikaisesti vanhassa kaupungissa.. olin kyllä vain ruokakauppareissulla. Mutta ei törmätty ;)
Se hieno punainen talo, patsaineen...
siinä asuu Remu(hurriganes)
Terkkuja Monica
Ai se on Remun talo:) Kiitos vinkistä. Ihan vahingossa päädyin sen eteen kun olin menossa sinne rannassa olevaan vanhojen tavaroiden liikkeeseen ja tuo oli kulman takana. Muutama muukin jäi ihastelemaan talon julkisivua :)
PoistaMekin teimme eilen reissun porvooseen, tiedä vaikka olisimme törmänneet :)
VastaaPoistaVanha Porvoo on kyllä sellainen kaupunki joka kiehtoo aina uudestaan :)
Oi hauska yhteensattuma. Eipä tosiaan tiedä vaikka olisimme törmänneet siellä ihmisvilinässä :) Onneksi ilma suosi, vaikka aluksi näytti, että saadaan aikamoinen sadekuuro niskaan, mutta sitten tummat pilvet väistyivät ja aurinko helli.
PoistaKaunista! Porvoo kuuluu meidänkin kesä-reissuihin :) Odotan kovasti taas noita ihania pikku putiikkeja ja mukulakivikatuja!!
VastaaPoistaPorvoo on kyllä niin ihana kesäkaupunki tai ei sitä tiedä kuinka ihana se olisi myös talvellakin, kun aina vaan kesällä käyty siellä. Voin kuvitella, että se olisi juuri joulukuussa aika tunnelmallinen. Nuo Porvoon vanhan kaupungin putiikit ovat kyllä huippuja. Mukavaa reissua teille sinne! :)
PoistaOn minulla ihana kotikaupunki <3! Siitä tosin pitää aina itseään muistuttaa aika ajoin :-).
VastaaPoistaOi sinä onnellinen :) Saat nauttia noista maisemista joka päivä siellä. Mä olen ihan kade, vaikka taitaahan se olla niin, että kun on tottunut näkemaan joka ikinen päivä, niin ei sitä enää osaa arvostaa sillä tavalla, mutta on teillä kyllä vaan niin ihanat maisemat ja tunnelma siellä :)
PoistaKiva oli saada käydä näin kuvien mukana Porvoossa, livenä en ole siellä käynytkään.
VastaaPoistaIhanat nuo ristikkokukkaruukut... minäkin tahtoisin tuollaiset :)
Aivan ihania kuvia ja nythän se sitten vahvistui että retki Porvooseen on tehtävä tänä kesänä..Justiin käytiin Vääksyssä mutta kun satoi niin hieman jäi nihkeä tunnelma sieltä eli kanavalle ei edes sateen takia viititty mennä..mutta vielä on kesää jäljellä joten tuo porvoo on aina kiehtonut minua..kaikkine puutaloineen, putiikkeineen ja nähtävyyksiineen kiehtoo ja kiitos kun laitoit mahtavia kuvia sieltä :)
VastaaPoistaMukavaa tätä uutta viikkoa sinulle :)