perjantai 8. helmikuuta 2013

Talokierros: yläkerran kylppäri


Talokierroksessa ollaan päästy yläkerran kylppäriin asti. Alunperin kun muutettiin taloomme vuonna 2008, niin tilassa oli pienen pieni peili pienen allaskaapin kansa ja lopputila oli tyhjää. Nykyajan rakennusmääräykset ovat vain sellaiset, että pyörätuolilla pitää mahtua myös tuonne kylppäriin vaikka se onkin yläkerrassa. Tämä hukkatilan halusin ottaa kokonaan hyötykäyttöön, joten ei auttanut kuin ruveta muutostöihin. 



 Ensitöikseen laitoimme siis koko tämä yläkerran kylppärin uusiksi kalusteiden osalta, vaikka talomme olikin tosiaan uudiskohde. Isäni avustuksella asennettiin kokonaan uudet kalusteet, allas ja peili. Näin saatiin koko kylppärin tila käyttöön ja kätevää laskutasoa. Ideoin vielä puutasosta valolipan peilin päälle, jotta saatiin hieman lisävaloa kylppäriin.
Kaapistot tilattiin mittatilaustyönä, allas on K-Raudasta, valopeili Kvikistä ja puutaso Bauhausista. Kun näki pientä vaivaa noiden etsimisessä, niin säästi aikamoisen pennin. Hinta haarukka kalliimpien ja tämän välillä oli jopa tuhansia euroja. Ulkonäöllisesti tuoteiden välillä ei olisi ollut kuitenkaan oikeastaan mitään eroa. 


Tämän Gant Home -merkkisen maton hankin juuri ennen lehtikuvauksia, joka tehtiin vuosi sitten. Kuvassa ei oikein näy, että siinä on kolme isoa tähteä.  Tähtifanille siis luonnollisesti tähtiä.



 Lady korupuut löytyvät myös yläkerran kylppäristä. Niihin on kätsä heittää aina korut säilytykseen, kun olen niin laiska laittamaan niitä mihinkään laatikkoon siististi.



 Leikatusta puutasosta jäi kätevästi yli vielä nämä hyllyt, jotka mallailin tuonne seinustalle. Vielä jokunen aika sitten käyttelin vielä näitä Chanelin ja Lancomen tuotteita, mutta nyt olen melkeinpä totaalisesti siirtynyt luonnonkosmetiikaan.Tämä vaan selvennyksenä, jos joku sattuu kiinnitämään noihin huomiota :)

Taitaa olla jokunen kolkka esittelemättä vielä täältä huushollista. Alakerran kodihoitohuone ja työnurkkaus taitavat olla ainakin vielä esittelemättä, joten laittelen niitäkin esittelyjä sitten vielä tulemaan jossain välissä.
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.


Kommentit

    -k- kirjoitti 8.2.2013 klo 11.30
    Hienolta näyttää! Tykkään kylppärin väreistä!
    -k-
      Cride kirjoitti 8.2.2013 klo 15.32
      Kiitos. Kyllähän tuo puu on aina puuta. Eipä siitä mihinkään pääse ja tuo tuota lämpöä sisustukseen.
    Marika kirjoitti 8.2.2013 klo 12.01
    Upealta näyttää :) Minäkin tykkään väreistä ja noista hyllyistä seinällä. Meillä ns. pyörätuoliwc ja kylpyhuone ovat alakerrassa. Yläkerran kylppäriinkin mahtuu tällähetkellä varmaan tuolilla, mutta sinne ei vielä laitettu suihkukaappia. Ajateltiin laittaa sitten joskus jos tarvetta ilmenee.
    Tuo tähtimatto on kyllä kaunis :)
      Cride kirjoitti 8.2.2013 klo 15.34
      Kiitos :) Nuo hyllyt olivat tosiaan vähän niinkuin vahinkoja. Katselin paria hukkapalaa mitä oli jäänyt ison tason sahaamisesta yli ja keksin, että laitanpa niistä vielä hyllyt tuonne. Niihin sai vielä kivasti ne piilokannattimet, joten eivät ole kovin raskaankaan näköiset.
    Mia -Willa Oliviasta kirjoitti 8.2.2013 klo 15.56
    Näyttää oikein hyvältä!!
    Noiden kalusteiden hintoja kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa.
    Muista vanhassa talossa että keittiön kallein tarjous oli 42 000 mk ja lopulta me ostettiin täysin samanlainen keittiö ja hintaa oli 11 500 mk ottaen huomioon, että saimme eteisen kaapit samaan hintaa. Itsekkin mm. kalusteita myyvänä voin sanoa sen, että suurin osa myyjistä käyttää esim samoja ovivalmista, joten ei se materiaali paljoa toisistaan eroa ;)


    Ihana muuten tuo nukkekoti esittely :)
      Cride kirjoitti 8.2.2013 klo 17.27
      Näinhän se juuri on, että kun viitsii nähdä vähän vaivaa, niin voi säästää aikamoisen pennin. Aika iso hintaero muuten teillä on tuolloin ollut keittiön osalta. Onneksi meni noin päin, että saitte sen halvemman. Harmistus olisi voinut olla aikamoinen, jos olisi ostanut ensin tuon 42.000 markan keittiön ja huomannut sitten jälkeenpäin, että samanlaisen olis saanut 11.500 markalla. Kiva, jos tykkästi nukkekoti esittelystä. Vielä olisi tulossa postaus parketin laittamisesta nukkekotiin eli olkkaripostaus ja kylppäripostaus :)
    Mia kirjoitti 8.2.2013 klo 21.46
    Kauniilta näyttää kokonaisuudessaan. ♥ Ihanat tekstiili!
      Cride kirjoitti 8.2.2013 klo 22.37
      Kiitos ♥
    Jenna kirjoitti 9.2.2013 klo 07.51
    oh miten ihanat noi korupuut :) ♥
      Cride kirjoitti 9.2.2013 klo 14.25
      Kiitos ♥ ne ovat kyllä kätevät tällaiselle laiskalle ihmiselle, joka ei todellakaan jaksa järjestellä korujaan mihinkään laatikoihin siististi. Ovat tuossa myös sopivasti hollilla aamuisin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti