Laitetaanpas tänne vielä meidän nukkekodin lastenhuoneesta kuvapläjäys. Sopiva jatke tuolle pikkuneidin huoneen esittelylle. Sen värisävytys on luonnollisesti valittu äidin lempivärin mukaisesti eli vaaleanpunaiseksi. Nukkekodin ulkomuoto onkin vilahdellut täällä blogissa useasti ja taitaa näkyä vielä täällä uusimpien postauksien joukossakin. Olen saanut jonkin verran kyselyitä siitä, joten kerron nyt sen taustoista vähän. Kyseessä on Hong Kong -tavaratalosta muutama vuosi sitten ostettu nukkekoti. Hintaa sillä taisi olla 89 euroa eli ei ollenkaan paha siihen nähden mitä nuo yleensä maksavat ja tuossa on vielä tuo kiva lisäsiipi, jonka päällä on terassi. Väritykseltään nukkekoti oli alunperin haaleankeltainen, mutta maalasin sen sitten vaaleanpunaiseksi. Tosin väristä tuli ehkä vähän turhan ärtsyn vaaleanpunainen, mutta minkäs siinä vaiheessa enää teet kun maali on kotona ostettuna enkä uuttakaan halunnut lähteä ostamaan. Sen verran pihi kuitenkin :)
Lastenhuoneen tapettina on skräppäyspaperia, joka on kiinnitetty ihan liimalla. Maalasin vielä sen päälle sapluunalla pienen ornamenttikuvion. No en nyt tiedä tuliko tuosta kovinkaan kiva. Ehkä olisi ollut jopa kivempi ilman tuota kuviota. Kalusteet ovat puolestaan Lidlistä ostettuja puuvalmiita kalusteita, jotka siten maalasin vaaleanpunaiseksi.
Pitähään nukkekodin lastenhuoneesta löytyä myös oma nukkekoti.Eihän ilman nukkekotia voida olla. Tuota en ole vielä ehtinyt maalaamaan vaaleanpunaiseksi, tosin en kyllä ajatellutkaan sitä tehdä. Se saa olla keltainen.
Oi ihan silmiin ja niskaan sattuu kun on tullut joskus otettua näin keno kuva. Tässähän mene ihan niskatkin nurin kun joutuu päätä vääntämään ;)
Täällä on lasten kiva temmeltää!
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
Oi, aivan ihana nukkekoti ja sisustus! ♥ Sattuikin sopivaan kohtaan tämä postaus, kun itse olen aloittelemassa oman vanhan Lundbyni kunnostusta. :) Hyvä tietää, että Lidlistäkin voi joskus löytää noin ihania kalusteita! En ole törmännyt, joskin en ole kyllä etsinytkään vielä. :) Tosi kaunis kokonaisuus, kerrassaan herkullinen! ♥
Kiitos ♥ onpa kiva, että olet innostunut laittamaan omaa Lundbyytäsi. Itsellänikin on se vielä tallessa vanhemmillani. Lidlistäkin voi tosiaan joskus tehdä löytöjä. Tosin nyt ei kyllä ihan viimeaikoina ole näkynyt noita siellä myynnissä, mutta ei koskaan tiedä jos sinne taas ilmestyy. Tosin nuo kalusteet voivat olla ehkä hieman liian isoja Lundbyhyn, kun se taitaa olla mittasuhteiltaan hieman pienempi kuin tuo meidän nukkekoti. Kannattaa tosiaan kuitenkin kokeilla, kun voin olla väärässäkin.
Miten söpö :)
Kiitos :) Vielä olisi tulossa postaus myös nukkekodin lattiarempasta ja kylppäristä :)
Kommentit