lauantai 19. tammikuuta 2013

Vastauksia



Sain Willa Olivian Mialta kivan piinapenkki haasteen, jossa tulee vastata 11 hänen laatimaansa kysymykseen ja laittaa sitten 11 uutta kysymystä eteenpäin 11 uudelle blogille.



Tässä ovat minun vastaukseni tulppaanien saattelemana:
1. Mikä oli toiveammattisi pienenä, ja oletko siinä nyt?
Kyllä ehdottomasti. Minulla oli pienenä kaksi toiveammattia; arkkitehti ja nyt tämä missä olen juridiikan parissa. Hetkeäkään en ole katunut ammattivalintaani ja sain olla vielä niin onnekas, että pääsin sisälle haluaami opiskelupaikkaan heti ensimmäisellä yrittämällä.
2. Kaunein paikka, missä olet ikinä käynyt
 Hmmm...kyllä siihen taitaa ainakin liittyä meri, mutta tosi vaikea valita, koska niitä on niin monta, joten listaan tähän kolme kovaa vaihtoehtoa: Thaimaan ihanat maisemat ja siellä sijaitseva laguuni, jonne päästäkseen piti meloa pienillä kanooteilla tippukivuluolan läpi ja tippukivet tulivat niin alas luolasta, että kanooteissa piti maata, jotta pääsi niiden ohitse laguuniin. Kovana kakkosena tulee Panaman ihanat maisemat ja kolmantena Kaliforniassa Montereyn ja Carmelin välillä oleva 17 mile drive. Viimeksi mainituista maisemista tein postauksen vähän yli vuosi sitten ja ne kuvat pääset kurkkaamaan tästä .
3. Jos voisit tehdä elämässäsi yhden asian uudelleen, mikä se olisi?
Eläisin opiskelijaelämän uudelleen. Se oli hulvatonta aikaa ja tekisin siitä vielä hulvattovamman ;)
4. Jos voittaisit 100 000 €, mitä tekisit?
Tähän täytyy vastata tylsästi, että maksaisin asuntolainan pois ja laittaisin kaikki meidän alakerran huonekalut uusiksi yhdellä kertaa. Ensimmäinen mistä aloittaisin olisin uusi sohva. Hitsit, että inhoan tuota meidän nykyistä sohvaa, mutta eihän tuo mies anna siitä luopua. Puuh!
5. Lempieläimesi, ja onko sinulla sitä?
Ehdottomasti koira, mutta valitettavasti tässä elämäntilanteessa ei voisi harkita koiraa, kun joutuisi olemaan liian pitkiä päiviä yksin kotosalla. Olen joskus ollut Cavalier King Charlesin Spanielin ja Chow Chow:n omistaja. Niistä luopuminen on vaan niin kamalaa kun sen aika koittaa :(
 
6. Jos saisit tavata yhden vaikutusvaltaisen ihmisen, kuka se olisi ja miksi?
Nyt tuli kyllä vaikea kysymys ja en kertakaikkiaan osaa tähän vastata. Taitaisi mennä kyllä pupu pöksyyn, jos jonkun erittäin vaikutusvaltaisen ihmisen tapaisi ja pitäisi jotain järkevää keskusteluakin käydä.
7. Suurin saavutuksesi elämässä?
Kyllähän se on ehdottomasti lapset. Miten sitä osaisikaan elää enää ilman lapsia? Välillä aina miettii, että kuinka paljon sitä oikeasti ole vapaa-aikaa ennen lapsia ja miten ihmeeseen sen kaiken ajan kulutti :)
8. Lempiruokasi
Vitsit, kun ei ole oikein tiettyä yhtä lempiruokaa, mutta sanon tähän nyt, että kanttarellikastike uusien perunoiden kera. Siis ei tarvitse olla mitään lihaa mukana, vaan voisin syödä pelkästään tuota kanttarellikastiketta loputtomiin :)
9. Mitä teet kun rentoudut?
Otan sisustuslehden käteeni ja uppoudun siihen. Toinen hyvä korvike sisustuslehtien lukemiselle on aukaista netti ja lukea kaikkien muiden ihania blogeja ja ihastella kauniita koteja.
10. Mitä odotat elämältäsi?
Toivon, että saisin elää onnellisesti sekä terveen ja pitkän elämän yhdessä muiden rakkaiden kanssa.
11. Oletko onnellinen?
Ainahan asiat voisivat olla paremmin ja eihän sitä tajua kuinka hyvin asiat olivat ennen kun oikeasti jotain pahaa tapahtuu, joka pysäyttää miettimään, kylläpäs sitä pienistä on tullut joskus valitettua. Pitäisi ehkä oppia arvostamaan enemmän pieniä onnen hetkiä. 



 
Laitan etenpäin puolestani seuraavat kysymykset:
 
1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
2. Minkälaisessa asunnossa asuisit ja missä, jos saisit vapaasti valita?
3. Lempiohjelmasi?
4. Mistä haaveilet?
5. Lempijuomasi?
6. Mitä kadut elämässäsi?
7. Minkä hankinnasta haaveilet?
8. Mikä on kauneinta kodissasi?
9. Minkä asian muuttaisit kodissasi?
10. Tuoksu, joka saa sinut huumaantumaan?
11. Epämiellyttävin asia minkä tiedät?


Laitan piinapenkkihaasteen seuraaville blogeille:


 
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
 

Kommentit

    kamomilla kirjoitti 20.1.2013 klo 12.44
    Kiitos Cride! Vastaan kysymyksiin.;)
     
      Cride kirjoitti 20.1.2013 klo 17.15
      Kiva ja sorry kun en huomannut, että olit juuri saanut haasteen :)
       
    Tuire kirjoitti 20.1.2013 klo 18.14
    Kiitos haasteesta! Meillä on näköjään sama rentoutumistapa. :)
    Koitan tarttua haasteeseen, tosin usein en vain saa niitä suoritettua.
    Iloa viikkoon!
     
      Cride kirjoitti 20.1.2013 klo 21.02
      Ole hyvä vaan ja en toki pahastu, jollet ehdi vastata. Itselläni käy niin tosi usein, että unohtuu koko asia tai sitten ei vaan saa aikaiseksi tehdä sitä :)
       
    Wilhelmiina kirjoitti 20.1.2013 klo 19.55
    Otan haasteen vastaan, kiitos tästä:) Mukavia paljastuksia sinusta!
     
      Cride kirjoitti 20.1.2013 klo 21.03
      Kiva juttu! Jäänkin odottelemaan :)
       
    Jenni kirjoitti 20.1.2013 klo 21.06
    Kiitos, tämä oli hauska haaste! ♥
     
      Cride kirjoitti 20.1.2013 klo 21.35
      Ole hyvä :) Hätäpäissäni ja kauheessa kiireessä yritin keksiä joitain kysymyksiä, joten sorry jos ovat vähän outoja :)
       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti