Lähdettiin tänään pakkasta pakoon Salutorgetin brunssille. Kiva kun ei itse tarvinnut tänään kokkailla vaan pääsi valmiin pöydän ääreen herkuttelemaan. Koko pesue poistuikin taas masut täynnä ja tyyväisinä. Eipä olla sitten torstain jälkeen paljon laitettu nokkaa ulos, joten oli jo aikakin lähteä ihmisten ilmoille. Onneksi tuo pakkanen on jo vähän laskenut.
Lapsukaisille taitaa olla suurin kohokohta ravintolassa syömisessä se, että saa limpparia. Kyllähän ne sitä tietysti aina välillä kotonakin saavat, mutta olen pyrkinyt välttämään kuitenkin limujen juomista. Maito, vesi tai mehu on niitä janojuomia
Salutorgetin brunssi on siitä kiva, että alkuruoka ja jälkkäri ovat buffeepöydästä ja pääruoka valitaan muutamasta vaihtoehdosta.
Olipas muuten kivat tyynyt tuolla Salutorgerin baarin puolella. Napsin muutaman kuvan niistäkin. Onneksi kukaan ei huomannut, kun olisivat varmaan vähän ihmetelleet, että miksi tuo hullu nainen kuvaa tyynyjä ;)
Tuo meidän sohva kutsuu nyt kyllä houkuttelevasti. Taidanpa vastata sen kutsuun, joten mukavat sunnuntain jatkot!
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Täytyykin tutkia tuota, jos ensi kerralla siellä suunnalla ollessa vaikka poikettaisiin brunssille. :) Kiitos vinkistä!
Me ollaan kyllä tykätty tuosta ja käydään aika usein juuri tuossa paikassa. Ihanaa kun ei tarvitse laittaa ruokaa ja pääsee valmiiseen pöytään :)
Kommentit