Tuli sitten testattua tällaista peltipullaa, heh kuulostaapa oudolta. Siis pullaa joka on tehty pellillä eli katso tuo alakuva mistä on kyse.
Enpä muista koska sitä on tullut viimeksi leivottua pullaa, kun jotenkin se on niin hirvittävän työlästä ja en jaksa mitää kaulimishommeleita ja sitä alustan siivoamista. Tämä oli siis juuri sopiva tällaiselle laiskalle ihmiselle ja makukin oli ihan ok. Tosin aika makeeta tuo kyllä on ja rakenne oli jotenkin hieman eri kuin tavallisessa pullassa tai sitten tein tuon ihan väärin. Aina ei ole varmaa menikö kaikki ainekset oikein kun lapsukaiset aina haluaa auttaa, joten voi olla, että noi jauhot meni vähän eri tavalla kuin ohjeessa oli :)
Tässä vielä ohje, jos joku innostuu tekemään. Alunperin ohje on Leivotaan -lehdestä.
Pullat pellillä
150 g voita
5 dl maitoa
1 muna
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
11-12 dl vehnäjauhoja
Täyte
150 g voita huoneenlämpöisenä
2 rkl vaniljasokeria
3 dl tomusokeria
100 g Philadelphia tuorejuustoa
Voiteluun ja koristeluun
1 muna
raesokeria
Sulata voi kattilassa, lisää joukkoon maito ja lämmitä seos kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja kaada lämmin neste joukkoon. Lisää muna, sokeri, kardemumma ja suola. Lisää jauhot vähitellen. Taikina on melko löysää. Anna kohota liinan alla 40 min. Taputtele jauhotetuin käsin taikina voidellulle uuninpellille. Anna kohota n. 20 min. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Sekoita täytteen ainekset keskenään. Paina taikinalevyyn koloja ja lusikoi koloihin täytettä. Anna pullan kohota vielä 15 min. Voitele pulla munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista uunin alatasolla 15-20 min. Anna jäähtyä ennen kuin leikkaat paloiksi.
Vasemmanpuoleisessa kuvassa miltä mun pulla näytti ja oikeanpuoleisessa kuvassa ohjeen mukainen kuva. Ehkä minun on vähän enemmän höttöä, kun taas ohjeenmukainen on tiiviimmän näköistä. Kyllä tuo pulla silti hyvin kauppansa on tehnyt, joten kai ne määrät oli ainakin suurinpiirtein oikein :)
Nyt siivousurakan kimppuun!
Nyt siivousurakan kimppuun!
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
Houkuttaisi kyllä kokeilla, mutta täytyisi miettiä voiko tuota vehnäjauhoa korvata. Kokemukset gluteenittomat pullasta ei ole kovin ihmeellisiä...
Mukavaa sunnuntaipäivää! :)
Mut tuota pellipullaa vois koittaa!
Sun pullas on herkullisemman ja kuohkeamman näköistä. Paljonko tuohon tulee hiivaa?
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa:)
Ei vitsi.. pitäsköhä sitä leipasta pullaa?