keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Se on menoa sitten


Laukut on pakattu ja nyt saa hetken istahtaa. On ollut kyllä sellaista haipakkaa viime päivät, että huh huh. Aamuyöstä klo 4.30 olisi herätys ja sitten suunnataan kohti lentokenttää ja Floridan Miamia. Ihan kivahan se on lähteä reissuun vaikka ei tuossa paikassa enää ole sellaista hehkua, kun on tullut käytyä tuolla aika monta kertaa ja taitaa olla jo kymmenes kerta kun suunnataan Jenkkilään. Ollaan nyt käyty joka vuosi, joskus jopa kaksikin kertaa ja joka vuosi vannon, että ei enää seuraavana vuonna Jenkkejä ja tässä sitä taas ollaan menossa. Nyt vannon taas, että ensi vuonna ei sitten Jenkkilää vaan jotain muuta kiitos!


Lento meillä on Miamiin, jossa ollaan ensin 3 yötä ja sitten suunnataan Orlandoon neljäksi päiväksi. Sieltä sitten takaisin Fort Lauderdaleen kuudeksi päiväksi ja viimeinen yö sitten vielä Miamissa. Otan koneen mukaan ja yritän kovasti tehdä reissun päältäkin jokusen postauksen, jos saan vaan yhteydet pelaamaan, joten reissuamme voi täältä sitten seurailla.

Meidän kotikin on jo aika joulukuosissa ja olenkin ottanut aikamoisen läjän kuvia. Laittelen niitäkin postauksia sitten väliltä tuolta valtameren takaa, jos vaan ehdin näpyttelemään niitä. Ehkä sitä jossain välissä shoppailun lomassa kuitenkin ennättää :)

Nämä postauksen kuvat eivät nyt kyllä nyt liity meidän reissuun mitenkään, mutta jotain piti tähän laittaa. Saatte nyt siis nauttia keksipurkeista ja väsäämästäni käpykranssista, johon tungin sammalta väleihin kun vilkkui ikävästi tuo pohja käpyjen välistä.

Elikkäs se on menoa sitten! Kuulumisiin! 


Pop up shop Lasipalatsissa

Lopuksi vielä mainospläjäys. Siljerjungle järjestää Helsingin Lasipalatsissa 3.12-9.12.2012 pop up shopin. Myynnissä ihanaa Silverjunglen mallistoa vaikkapa pukin konttiin. Tarkemmat aukoloajat näet Silverjunglen facebook sivuilta, jonne pääset tästä. Itseltä tuo valitettavasti menee ohi kun ollaan reissussa, mutta nauttikaahan te.

Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.

Kommentit

    Christina Onnela maalla blogista kirjoitti 28.11.2012 klo 22.47
    Kuullostaa ihan mahtavalta. Juuri tänään poika sanoi, että haluaa Floridaan ja sanoin että ehkäpä joskus.:) Itselläni Jenkkilän matka rajoittuu yhteen New Yorkin matkaan.
    Me ollaan tuon tapaisesta reissusta puhuttu monesti miehen kanssa, pitääkin kysellä joskus sulta enemmän, kun tuollainen tietopankki olet.:)
    Ihan superihanaa, mukavaa ja rentouttavaa matkaa teille!!
    Koitahan postailla matkalta, jos ehdit ja onnistut. :)
     
      Cride kirjoitti 30.11.2012 klo 14.27
      Terkkuja taalta Miamista! Ensimmainen aamu taalla juuri valkeni ja kohta odottaa shoppailut. Jee! Mielellani annan vinkkeja Jenkkireissuunne :)
       
    Sabuska kirjoitti 29.11.2012 klo 06.56
    Oioijoi! Ihanaa matkaa, minä vain haaveilen pääsyä Jenkkilään, ehkä joku kaunis päivä vielä.. Tai voi se päivä olla sateinenkin :-) Tosin pienoinen pikkuhiljaa hiipinyt lentopelkoni ei kyllä kestäisi ajatusta pitkistä lennoista just nyt, mutta ehkä tainnutettuna sitten :-)))
    Kuvia ja postauksia odottelen minäkin.
     
      Cride kirjoitti 30.11.2012 klo 14.29
      Terkut taalta Miamista! Viela en ole yhtaan kuvaa ennattynyt ottamaan kun saavuttiin vasta eilen illalla ja nyt aamupalalle. Ehka tassa tanaan saan otettua muutaman kuvankin. Kyllahan muakin lentaminen vahan pelottaa, mutta ei kuitenkaan ylitsepaasemattomasti.
       
    Miia kirjoitti 29.11.2012 klo 08.05
    Onko tuo pienempi keksipurkki Pentikin? Monesti tuollaista olen heillä ihastellut...vieläköhän niitä olisi saatavana? Oikein mukavaa matkaa! :)
     
      Cride kirjoitti 30.11.2012 klo 14.30
      Kiitokset toivotuksista. Kylla juuri nimenomaan Pentikin purkki se on ja ostin sen parisen vuotta sitten ja en ole pitkaan aikaan kaynytkaan Pentikilla, joten en nyt kylla yhtaan osaa sanoa, etta oliskos viela valikoimassa. Kannattaa kayda kuitenkin katsomassa jos vaikk olisi.
       
    Jenni kirjoitti 29.11.2012 klo 17.59
    Ihanaa reissua teille! :)
     
      Cride kirjoitti 30.11.2012 klo 14.32
      Kiitos :) Jee, ma paasen tanaan shoppailemaan. Tanne on vaan taksi paivaksi luvattu sadetta, mutta haitanneekohan tuota shoppailua mitenkaan. Miesta se voi vahan golfkentalla haitata, mutta omapahan on valinta :) Nyt aamupalalle. Taalla on kello 7.30 aamulla.
       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti