Piipahdetiin Tukholman risteilyllä viikonloppuna. Onneksi aurinko paistoi koko päivän ja lapsukaisetkin jaksoivat hyvin päivän Tukholmassa, vaikka uni tulikin silmään jossain vaiheessa.
Tässä kuvapläjäys meidän reissusta tai siis enemmänkin näistä sisustusjutuista. Mitään varsinaista must kohdetta ei ollut, vaan kierrettiin vaan eri katuja ristiin rastiin.
Ensimmäiseksi suuntasin Illums Bolighusetiin, mutta tämä oli hieman pettymys verrattuna Köpiksen Illums Bolighusetiin, jossa tuli käytyä muutama viikko sitten. Olihan tämäkin ihan ok, mutta ei tietystikään mitään verattuna Köpiksen puotiin.
Tästä sitten suunnattiin tien toiselle puolelle olevaan NK -tavarataloon. Siellä olikin aivan ihastuttava yläkerta täynnä sisustusjuttuja.
Missioni Home osasto oli aika suuri, jos sattuu tykkämään tästä kuosista. Ihan se ei ehkä ole omaan makuuni.
NK:n yläkerrassa ihastelin näitä kauniisti pedattuja sänkyjä. Tässä Ralph Laurenin valikoimaa.
Tässä Gant Homen uusia kuoseja.
Voihan video miten ihanan iso Newportin osasto siellä NK:n yläkerrassa on. Siis niin meikäläisen makuun olevia juttuja, että aah! Seuraavat kuvat kaikki siis Newportin osastolta. Tietääkö muuten kukaan, että myydänkö Newportia Suomessa ja missä?
Lexingtonin osaston sänkykokonaisuus on myös aika houkutteleva.
Jos on yhtään askarteluihmisiä, niin suosittelen Tukholman reissulla käyntiä Panduro Hobbyssä, joka sijaitsee Kungsgatan 34:ssa. Siellä on myös iso Tilda osasto, josta löytyy myös aina uutuuskankaat, joita ei ole vielä Suomeen saapunut.
Muumitkin olivat meidän risteilyllä mukana, joten tietysti kuvia niistäkin piti ikuistaa. Pikkuneitikin uskalsi jo käydä halaamassa Muumipeikkoa, vaikka vähän jänskätti.
Kaikin puolin siis onnistunut reissu. Mitään kummallista en periaatteessa ostanut, paitsi kaksi aivan söpöä juttua, mutta ne lupaan paljastaa sitten lähiaikoina :)
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
Kiitos kun pääsin mukaan:)