Nyt on sitten virallisesti meikäläisen Marttakerho ura alkanut ;) Meidän kylän "mammat" nimittäin perustivat tällaisen epävirallisen Marttakerhon ja nyt olisi tarkoitus kokoontua kerran kuukaudessa aina vuorotellen jonkun luona.
Ensimmäisenä kerralla meillä oli aiheena villasukan kutominen. Juu ja arvatkaas vaan kuka on viimeksi kutonut villasukan suurinpiirtein ala-asteella, joten oli himpun verran hakemista tuossa. Olen kyllä joskus aikoja sitten kutonut monta villapaitaa, mutta koskaan en ole oppinut luomaan silmukoita ja nyt piti ihan pinnistää muistin kätköjä, että miten sitä nurjaa edes kudottiin. Onneksi sain vähän apuja siihen, koska oli kyllä ihan unohduksissa.
Tässä vielä muuta kuva tyylikkäästä asunnosta, jossa Uusio-Martat ensimmäisen kerran kokoontuivat. Ihanaa avaruutta ja isoja ikkunoita.
Meillä on aika hauskat säännöt kokoontumisen osalta. Mitään ei saa itse leipoa ja viiniä pitää olla runsaasti. Aika toimivaa! :)
Ensi kerralla jatketaan varmaan vielä villasukan tekoa kun oli sen verran haastavaa tuo kantapään teko. Ei taitais muuten tuota toista sukkaa ainakaan mulle ilmaantua.
Kommentit on poimittu tähän Casa Blogien puolelta vanhasta osoitteesta, koska ne eivät muuton myötä siirtyneet tänne. Kommentointi toimii muuten ihan normaalisti tänne Bloggerin puolelle.
Tuohan on loistava idea! Mulla vaan ei sukka valmistuisi koskaan, oon niin huono kutoja. Taitais mennä viinin lipittelyksi :D
heh, taitaa vähän olla samaa vikaa meikäläisessä ;)
Mahtava idea, tuo Uusio-Martat! Tuollaiseen pitäisi jokaisen naisen kuulua :) Ja tuo koti, jossa kokoonnuitte... Oranssia, mustaa ja valkoista... Aivan minun näköiseni! Kerhon säännötkin ovat loistavat! Siivouskielto olisi ehkä hyvä vielä lisätä, sitten säännöt olisitäydelliset :)
Hei joo, toi siivouskielto olis kyllä hyvä lisäys. Tosin mä en kyllä kehtais päästää tänne meille ketään normaalin kaaoksen keskelle kun noita lelujakin joka paikka täynnä ja kaiken maailman sotkua eli enpä taida ehdottaa sitä kuitenkaan vaikka kuulostaisi kyllä hyvältä idealta :)
Onpa upean näköinen koti, tuota voisi vaikka (sisustus)blogin muodossa katsella enemmänkin!
Heh ja joo olisin mielelläni ottanut enemmänkin kuvia jos olisin vaan kehdannut :) Täytyykin ehdottaa illan emännälle vinkkinä, että miten olisi oma sisustusblogi ;)
Kivalta näyttää ja tunnelma oli varmasti kotoisa. Meilläpä on oikea marttayhdistys. Vaikka jäseniä onyli 80, aktiivejä on 10-15. Meillä toimintaan kuuluvat myös käsityöillat ja esim. teatterit, vierailut paikallisissa yrityksissa, hyvinvointi-illat yms. Marttailu on oikeasti kivaa puuhaa. Meistäkin lähes kaikki ovat työelämässä, joten puuhailemme marttajuttuja iltaisin. Ikäjakauma lienee alle kolmestakympistä 70 ikävuoteen. Paljon myös me nuoremmat opimmekin näiltä vanhemmilta naisilta! Suosittelen, jos löydätte sopivan porukan!
Täytyiskin ihan selvittää, että missä täällä meilläpäin olisi tuo aito kunnon marttayhdistys. Olis ihan hauska liittyä ja oppia tuo perinne ja viedä sitä eteenpäin. Äitiniki kuuluu sellaiseen ja puuhaavat kaikkea hauskaa keskenään. Asutaan vaan niin kaukana, että samaan yhdistykseen ei oikein voida ainakaan liittyä :(
Kommentit