maanantai 29. lokakuuta 2012

Ikean joulua




Turussa käydessä tuli piipahdettua taas pitkästä aikaa Ikeassa kun sai lapset mummolaan hoitoon ja pääsi yksikseen liikenteeseen. Ikeassa oli jo joulu ilmestynyt sisustukseen. Napsin teillekin muutaman kuvan Ikean jouluisesta tunnelmasta.



Tässä on tuotu vähän lapsenmielisyyttä kattaukseen. Ihan toimiva idea!


Tämä takaseinä tuo tähän tunnelmaan sitä jotain. Ei ehkä ihan päätyisi omaan kotiin tuo värimaailma, mutta tykkään kuitenkin kovasti tästä. Meikäläinenhän tykkää enemmän sellaisesta maalaisromanttisesta hömpästä.



Joulun väreiä löytyi myös sänkykammarin puolelta. Näissä näkee kyllä varmaan suloisen jouluisia unia.


Pitihän näistä joulukuusistakin napsia kuvia.



Näitä joulukalenteripussukoita oli myös jo myynnissä. Muuten olisivat päätyneet ostoskoriin, mutta kun on molemmilla lapsukaisilla jo Mailegin nisse joulukalenterit sekä ollaan 14. joulukuutta asti matkoilla, joten olisi menny vähän hukkaan.


Näinkin voi hoitaa joulukattauksen.


Tämä alakuvan tunnelma on ihan minun suosikkini. Ei välttämä pelkästään jouluun, vaan toimii muutenkin.


Jos haluaa laittaa jouluputiikin äkkiä vielä pystyyn niin siihenkin löytyy tarvittavat huonekalut.






Tämä alakuvan joulukuusi on minun suosikkini. Tyylikäs!


Kahta eriväristä piparkakkutaloa ledvaloilla oli tullut tänä jouluna myyntiin. Ruskea on ehkä enemmän omaan mieleen.



Ihanaa, että joulu rupeaa hiipimään jo kauppoihin. Mä olen niin happy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti