maanantai 23. heinäkuuta 2012

Rauman helmet

Jos rupeaa tämä satainen Suomen kesä tylsistyttämään, niin tehkääpäs retki suloiseen vanhan Rauman keskustaan. Mielikin taas vähän piristyy. Me tehtiin kanssa perinteinen päiväretki Rauman keskustaan. Vanha Raumahan on oikea sisustajan ideakeidas. Vieri vieressä ihania sisustusliikkeitä nostalgisissa puutaloissa.

Tähän postaukseen keräsin omasta mielestäni Rauman helmet, niin sisustusliikesaralta kuin vaatepuolelta.

Nämä kaikki kaupat löytyvät vanhan Rauman keskustasta, joka käsittää kaksi katua Kauppakadun ja Kuninkaankadun eli nämä on kyllä helppo löytää.


Huvila on ensimmäinen sisustusliike, joka tulee vastaan kun lähtee kävelemään Kauppakatua.



 Kauppatorin kupeessa sijaitsevasta monipuolisesta 550 neliöä käsittävästä sisustustalosta Kodinonnesta löytyy myös laaja sisustustekstiilivalikoima muiden sisustustavaroiden lisäksi. 

 





Tämä Sisustusidea olikin ihan uusi tuttavuus Raumalla. Liike oli hiljattain avattu ja täynnä mm. Lexingtonin vaatteita ja tekstiilejä. Lexington on toinen meikäläisen lempimerkeistä Gantin lisäksi.








Pikkuneiti väsähti kesken shoppailun ja rentoutui Kartellin tuolilla. Nuo olis kyllä aika ihanat lastenhuoneeseen.



 Hannas löytyy nykyään Raumalta luostarikirkon entisessä hevostallista Tallikedonkadulla, joka on vähän syrjemmällä ihan vanhan Rauman keskustasta, mutta ihan kuitenkin kävelymatkan päässä ellei halua autolla sinne hurauttaa. Hannashan on tullut joskus kuuluisaksi valokuvakehyksistään, joita vieläkin valikoimassa. Hannasin valikoima on modernin ajatonta. 











Raumalle oli juuri avattu uusi vaateliike nimeltään Store. Myynnissä meidän ehdotonta lempimerkkiä eli Ralph Laurenia. Liike hehkui vielä ihan uutuuttaan.







Westlook -vaateliikkeessä kannattaa myös käväistä. Myynnissä mm. Gantia, Tommy Hilfigeriä ja Sandia sekä miehille että naisille. Näin kesällä hyviä aleja.



Sitten kun olet ihan uuvahtanut jo shoppailujen jälkeen tai lomassakin kannattaa piipahtaa Salissa lounaalla tai kaffella. Tämä löytyy ihan torin kupeesta.


Juuri nyt on muuten käynnissä vanhan Rauman alueella pitsiviikot 29.7 asti. Niissä olisikin kiva piipahtaa kun ei ole koskaan tullut käytyä silloin Raumalla.

Mitäköhän sitä tänään keksisi ohjelmaksi täällä mökillä kun vettä taas tulee kaatamalla ja mittari näyttää vähän yli 10 astetta? :(

8 kommenttia:

  1. Oi miten ihania kauppoja..en ole koskaan käynyt Raumalla..hmm pitisiköhän vaikka ensi kesänä pyörähtää siellä..kun tämä kesä on puukattu täyteen :)
    Ihania kuvia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä visiittiä Raumalle jos suinkin sellainen vain mahtuu kalenteriin. Niin ihana tunnelma vanhassa kaupungissa.

      Poista
  2. Raumalaisena suosittele Pitsiviikkoa! Googlen kautta tai Rauman kaupungin sivujen kautta löytynee ohjelmat eri päiville. Yksi päivä, mikä vetää ihmisiä ympäri maakuntaa ja kauempaakin, on Mustan Pitsin Yö. Eli tulevana perjantaina olisi sellanen. Markkinahumua siellä sun täällä keskikaupungilla. Tavaraa myynnissä laidasta laitaan. Kalatorilla mun suuresti tykkäämät Käsityöläismarkkinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että saadaan itse Raumalaisen äänikin täänne kuulumaan :) Jos kalenteri suinkin antaisi vaan myöden niin mieli tekisi kyllä poiketa Mustan Pitsin Yössä, mutta vähän pahalta näyttää, että joudun jättämään välistä. Ehkä sitten ensi kesänä :) Kiitos vinkeistä!

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä! Esittelemäsi paikat näyttävät enemmän kuin houkuttelevilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vinkit tulivat käyttöön :) Mukavaa Rauman reissua jos siellä päätät pistäytyä.

      Poista
  4. Raumalla syntyneenä hieman ihmettelen, että joku ei ole käynyt koskaan Raumalla joka on Unescon suojelukohde ja suomen kaunein kaupunki. Raumallahan nauttii vanhoista rakennuksista ja viihtyisällä torilla voi nauttia vaikkapa pystykaffet. Kahvi ja munkki ovat poikaa. Itse en koskaan kyllästy Raumaan ja nyt muualla asuvana kaipaan joka kesä Raumalle loman aikana. Itse otin kuvia meren rannalla joista voi nauttia blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitsit, täytyykin tulla katsomaan mitä kaikkea kivaa blogistasi löytyy. Rauma on kyllä kaunis kaupunki!

      Poista