Terkkuja Turun keskiaikasilta markkinoilta, jossa piipahdettiin sunnuntaia. Oli muuten jänskä fiilistellä 1400 -luvun tunnelmissa. Pääsispä hetkiseksi oikeasti käväisemään tuohon aikaan. Tosin ehkä voisin olla toista mieltä siinä vaiheessa kun sinne aikakauteen päätyisin.
Tarjolla oli ihan ehtaa kokonaista sikaa grillattuna (toivottavasti joku ei voi pahoin noista kuvista), jota sai ostaa ostaa kaalin ja porkkanoiden kera. Lautasia tai haarukkaa ei luonnollisestikaan ollut, vaan ruoka tarjoiltiin tuohen päältä. Tuo sormilla syöminen oli muutoin ihan ok, jos olisi ollut jokunen paperi edes tarjolla, mutta eihän sellaista yleellisyyttä tosiaankaan ollut tarjolla edes omassa kassissa, mutta selvittiinhän sitä vaikka vähän suttaa tulikin.
Nämä paahdetut mantelit on kyllä hyviä varsinkin jos niitä saa vielä lämpiminä....nam nam!
Häviäviä kansanperinnetaitoja oli myös näytillä. Onneksi joku vielä osaa näitäkin taitoja.
Turun tuomiokirkko ylpeänä soitteli kellojaan markkinaväen temmeltäessä vieressä. Piti ihan itsekin googlata, että kuinka vanha se on ja wikipedia paljasti, että ehkäpä jo 1200 -luvulta ja kivinen versio ilmeisesti jo ainakin 1300 -luvulta. Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi kuinka vanha se oikeasti on, vaikka joka päivä sen ohi tuli kuljettua opiskeluaikoina. Ajatelkaas mitä kaikkea sekin on nähnyt matkan varrella.
AmandaB:n pellavalaatikoiden voittaja on myös selvinnyt. Random arpakone arpoi voittajaksi Heinin, joka kommentoi seuraavasti "Yhdellä arvalla osallitun mukaan
arvontaan. Tykkäisin kovasti palkinnosta :)"
Onnea voittajalle! Laitatko yhteystietosi kristallinhohtoa@gmail.com, niin laitetaan Kusti polkemaan ja paketti perille. Uusi arvonta lähtee taas käyntiin blogissani. Palkintona 50 euron suuruinen lahjakortti, mutta enpä vielä paljasta minne :) Se selvinnee piakkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti