lauantai 21. heinäkuuta 2012

Huutokaupassa

Hui! Mä olen vieläkin ihan jäässä tämän päiväisen viiden tunnin huutokauppa reissun jäljiltä. Onneksi itse huutokauppa oli vanhassa ladossa, että ei sentään kaatosateessa tarvinnut seistä, mutta kyllä tuo +12 asteessa paikoillaan oleminen kovassa tuulessa vaan on kylmää touhua, mutta itsepähän itseni sinne tungin. Minkäs sille voi jos rakastaa tuollaisia vanhojen tavaroiden huutokauppoja. Ihana koluta siellä vanhoja tavaroita ja miettiä niiden historiaa.


Nämä vanhat opetustauluthan ovat nykyään keräilykohteita. Tosin ehkä vähän kauniimmalla kuvalla kuin tämä. No tämä ei ollut hinnalla pilattu kun kukaan ei sitä huolinut, niin minä huusin sen 5 eurolla. Arvatkaas mihin se päätyy? Meidän mökin puuceen seinälle. Sopii niin passelisti sinne. Nyt ihan kirjaimellisesti meidän huussissa väännetään noita boa -käärmeitä pönttöön ;)


Nämä Karhulan ja Riihimäen purkit ostin 7 eurolla. Niissa on vielä alkuperäinen kansikin jäljellä. Äitini nappasi nämä heti kurkkupurkeiksi käyttöön.



Arabian piippuleimaisia kesäkukkasarjaa oli myös myynnissä. Pulitin näistä neljästä lautasesta 17 euroa. Myynnissä olisi ollut myös 6 kpl syviä lautasia 35 eurolla. Miksiköhän mä en myös niitä ostanut mökille? Kyllä nuo mansikat kermavaahdolla maistuvat vaan niin paljon paremmilta näistä vanhoista nostalgisista lautasista mökillä. 

Vanhoissa aidoissa maalaistalon huutokaupoissa on vaan niin ihana tunnelma. Vanhat tavarat henkivät sitä mennyttä aikaa. Noihin kun pääsis useamminkin tai ihanteellisin olisi kun pääsisi yksin koluamaan jonkun vanhan maalaistalon vinttiä. Sehän vasta luksusta olisi. Niin paljon olisi ollut kaikkea ihanaa ostettavaa tuolla huutokaupassa, mutta kun kertakaikkiaan ei ole paikkaa mihin ne laittaisi, joten kerrankin oli järki päässä, enkä ostanut hirveästi. Vitsit mitä vanhoja 50-luvun puulelujakin olisi ollut tarjolla, mutta olivat sen verran isoja, että ei ne olisi mahtuneet meillä minnekään. Harmi ettei mulla ollut kameraa mukana, että olisin saanut ikuistettuja niistä kuvia tänne teidänkin iloksi. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

14 kommenttia:

  1. Haha, mahtava löytö tuo huussi-boa! :-) Ja muutkin ostoksesi ovat kivoja. Mutta onpas teillä siellä hyytävän kylmä. Täällä Espoossakin on nyt laskenut 17 asteeseen, mutta päivällä taisi sentään olla parikymmentä. Koska se kesä oikein tulee...?
    H-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nytten tosiaan tuo huussi-boa koristaa jo meidän puuceetä. Älä muuta sano, että koska toi kesä oikein alkaa?!

      Poista
  2. Upeita huutoja!Etenkin rakastan vanhoja lautasia. Juu ja lasipurkkeja myös :)

    VastaaPoista
  3. Onnistuit hyvin löydöiddäsi, varsinkin nuo lasitölkit alkuperäisine kansineen sait hyvään hintaan -valitettavasti noista tölkeistä pyydetään kirppareilla aivan hurjia summia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Musta kanssa noi lasipurkit eivät olleet kalliita kun tosiaan kaksi tölkkiä sai 7 eurolla ja oli vielä tuo kansi. Niin ja ei täällä nuo kirjoitusvirheet haittaa kun itse teen niitä koko ajan :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin ihan tyytyväinen. Olisi ollut kyllä vaikka mitä kivaa ostettavaa

      Poista
  5. Huutokauppa kuulosti tosi hauskalta! Mä en ole koskaan itse käynyt, mutta isovanhemmat käy aina tekemässä hankintoja huutokaupoista... :) Tilailen aina mummoltani juttuja , joita etsin... Hyviä huutoja teit, huutokaupoissa hinnat ei kyllä nouse liian koviksi. Vanhat tavarat on ihania! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä maaseudun huutokaupoissa on se hyvä puoli, että niissä hinnat pysyvät kohtuullisina toisin kuin isoilla paikkakunnilla joissa paljon väkeä. Suosittelen joskus poikkeamaan huutokaupassa käyntiä, jos vaan lähistölle sattuu osumaan sellainen. Niissä on sitä hauskaa tunnelmaa ilmassa.

      Poista