keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Semperin gluteenittomat uutuudet


Semperiltä saapui iso kasa kevään 2012 uutuuksia testaukseen. Meidän perheellähän ei ole keliakiaa vaan olen muutoin siirtynyt tähän gluteenittomaan ruokavalioon huomattuani, että vatsa voi paljon paremmin ja kuten edellisessä postauksessa kerroinkin tämä gluteeniton ruokavalio on maailmalla uusi ruokatrendi ja ihan maailman staratkin ovat lähteneet sitä noudattamaan. Kannattaa siis tutustua tuohon edelliseen postaukseen asiasta.

Semperistä kirjoitan mielelläni sen takia, että se on ehdottomasti yksi parhaista gluteenittomien tuotteiden valmistajista ja sillä on erittäin kattava valikoima. Semperin gluteenittomiin pääset tutustumaan tarkemmin tästä.

Katsotaanpas sitten mitä kaikkea uutuuksia Semperiltä onkaan sitten tullut.


Näistä tuo maustamaton rapea Kick mysli on meidän ehdoton suosikki. On muuten sitten hyvää! Antaa potkua päivän aloitukseen tai sitten ihan kiva iltapalaksi!


Vielä olen saanut pidettyä näppini erossa näistä. Kevään uutuutena Piruett suklaa- ja vadelmatäytekeksi. Oi nyt rupesi tekemään näitä mieli. Pitäisköhän mennä aukaisemaan paketti?!


Tätä en voinut vastustaa vaan tätä maistelinkin heti. Hieman eri vivahde luonnollisesti tässä maussa kuin normaalissa cantuccissa, mutta kyllä näitäkin ihan iloisesti popsi makeannälkäänsä.


Kätevä valmis leipäjauhoseos, joka sisältää gluteenitonta vehnätärkkelystä, gluteenitonta kauraa ja hapanjuuren. Tätä en vielä itse ehtinyt testaamaan.


Pellavansiemen näkkileipä on herkullinen, rapeaa ja runsaskuituinen näkkileipä. Tykkää erityisesti näistä Semperin näkkileivistä ja syön niitä jopa mielummin kuin tavallista näkkileipää.



Kaurahiutaleista valmistuu nopeasti herkullinen kaurapuuro ja ne sopivat erinomaisesti leivontaan.  


Nämä yhden hengen 10 min valmistuvat Italiassa valmistetut pasta-ateriat ovatkin tervetullut lisä gluteenittomalle linjalle. Itse en vielä ehtinyt testata näiden makuja.

Aterian voi valmistaa liedellä tai mikrossa – sekoita ateria-ainekset veteen ja kiehauta, niin herkullinen ateria on valmis nautittavaksi. Makuina Semper Fusilli Funghi sienien kera (herkkutatti, voitatti, kanttarelli, herkkusieni), Penne Carbonara, jonka aineksina on pastaa, pekonia, kananmunaa ja kermaa sekä  minestronekeitto, jossa on pastaa, runsaasti eri kasviksia ja kanalientä



Flapjackin aineksena on gluteenitonta kauraa, karpaloita ja kurpitsan siemeniä.
Herkullinen ja täyttävä välipalapatukka, joka sopii energiseen menoon.

Mielelläni kuulisin teidän gluteenittomia suosikkeja tai jos innostutte kokeilemaan gluteenitonta dieettiä.

2 kommenttia:

  1. Miten noita tuotteita saa testiin? Meillä on lapsella keliakia ja olisi paljon helpomi tutustua uusiin tuotteisiin noin. Osaisi sitten kaupassakin "vaatia" myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa varmaan lähestyä heitä vaan rohkeasti sähköpostitse ja kysyä asiaa.

      Poista